Euroopan unionin lehdessä julkaistiin eilen (20.3.)
direktiivi ”Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien kollektiivisesta hallinnoinnista sekä musikkkiteoksien oikeuksien lisensoinnista verkkokäyttöä vartensisämarkkinoille”. Direktiivi tulee voiman 20 päivän kuluessa julkaisemisesta
ja jäsenvaltioilla on kaksi vuotta aikaa saattaa se voimaan kansallisessa
lainsäädännössään.
”Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien kollektiivinen
hallinnointi” viittaa Teoston, Gramexin ja Kopioston kaltaisiin järjestöihin,
jotka edustavat suurta määrää tekijänoikeuksia ja välittävät lupia niiden
käyttöön. Teoston ansiosta konserttien järjestäjien ei tarvitse neuvotella
erikseen kaikkien konsertissa esitettävien sävellysten tekijöiden kanssa, vaan oikeudet
voi hankkia yhdeltä luukulta. Oikeuksien hinnasta on erimielisyyksiä, se on
normaalia, mutta yleisesti ottaen tekijänoikeusjärjestöt Suomessa nauttivat sekä jäsentensä että asiakkaidensa luottamusta.
Näin ei ole kaikkialla Euroopassa. Lähihistoriasta löytyy
jopa tapauksia, joissa järjestöjen johtoa on tuomittu jäsenten varojen
pimittämisestä. Kuten direktiivin perusteluissa todetaan,
”yhteishallinnointiorganisaatioiden toimintaan sovellettavat kansalliset
säännöt eroavat merkittävästi toisistaan, erityisesti mitä tulee niiden
avoimuuteen ja selontekovelvollisuuteen jäseniään ja oikeudenhaltijoita
kohtaan. Tämä on aiheuttanut usein vaikeuksia erityisesti ulkomaisille oikeudenhaltijoille
niiden pyrkiessä käyttämään oikeuksiaan ja johtanut kerättyjen tulojen huonoon
hallintaan. Yhteishallinnointiorganisaatioiden toimintaan, mistä koituu
ongelmia yhteishallinnointiorganisaatioiden jäsenille, oikeudenhaltijoille ja
käyttäjille.”
Tämän voi tiivistää esimerkiksi siten, että vaikka
suomalaisen artistin levy olisi suuri hitti kaukaisemmassa EU-maassa, hän ei
voi olla varma, saako hän koskaan rahojaan – eikä hänellä ole käytännössä mahdollisuutta selvittää, mihin rahat ovat menneet. Tällaiset ongelmat
direktiivin pitäisi nyt poistaa.
Direktiivin toinen tavoite on varmistaa, että musiikin
tekijänoikeusjärjestöt voivat tulevaisuudessa lisensoida ohjelmistoaan
verkkojakelua varten koko unionin alueelle. EU:n komissio on aikaisemmin
yrittänyt hoitaa asian erillisellä määräyksellä, joka kaatui tuomioistuimissanolosti nenälleen. Tältä osin direktiivi vaikuttaa lähinnä
tekijänoikeusjärjestöjen sekä YouTuben, iTunesin ja Spotifyn kaltaisten
toimijoiden suhteisiin. Keskityn seuraavassa tarkastelemaan, mitä direktiivi sanoo
järjestöjen hallinnasta.
Direktiivi sisältää yksityiskohtaisia säännöksiä järjestöjen
jäsenkriteereistä, hallinnosta ja varojen käytöstä. Tulevaisuudessa
tekijänoikeusjärjestöiltä edellytetään samantapaista avoimuutta kuin
pörssiyhtiöiltä. Suurin osa jäsenyyttä ja hallintoa koskevista säännöksistä on
tuttuja suomalaisesta yhdistyskäytännöstä. Tulee kuitenkin olemaan
mielenkiintoista nähdä, miten direktiivin teksti siirretään kansalliseen
lainsäädäntöön.
Otetaan Suomesta tarkastelun kohteeksi Teosto ja Gramex.
Teoston jäsenet ovat säveltäjiä, sanoittajia ja musiikkikustantajia, siis
direktiivissä mainittuja ”oikeudenhaltijoita”. Jokainen yhden laulun tekijä ei
pääse Teoston jäseneksi, mutta jäsenyyden ehdoista on olemassa kriteerit. Nykyisin
Teostolla on yli 700 jäsentä. Teoston hallinto perustuu siis suoraan
jäsendemokratiaan. Ei-jäsenet voivat solmia solmimaan Teoston kanssa
asiakkuussopimuksen, mutta asiakkailla ei ole äänivaltaa yhdistyksessä.
Gramexilla on vain kolme jäsentä, Muusikkojen liitto ry,
Musikkituottajat ry sekä Solo ry. Kaksi ensimmäistä edustavat muusikoita ja
äänitteiden tuottajia. Solo ry on laulusolisteja edustava yhdistys, jolla ei
näytä olevan toimintaa Gramexin ulkopuolella. Yksittäiset musiikin esittäjät ja
tuottajat ovat Gramexissa asiakkaita, jotka voivat osallistua yhdistyksen
päätöksentekoon vain jonkin jäsenjärjestön kautta. Gramex uskoo
edustukselliseen demokratiaan.
Gramexin jäsenet ovat direktiivissä tarkoitettuja ”oikeudenhaltijoita
edustavat yhteisöjä”, mutta tällä hetkellä yksittäiset muusikot ja
äänitetuottajat eivät voi olla suoraan Gramexin äänivaltaisia jäseniä.
Samanlainen tilanne näyttäisi olevan useimmissa muissakin suomalaisissa
yhteishallinnointiorganisaatioissa, kuten Kopiostossa. Ne ovat järjestöjen
järjestöjä, yksittäiset tekijät eivät ole äänivaltaisia jäseniä.
Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, aiheuttaako direktiivi
muutoksia suomalaisten tekijänoikeusjärjestöjen sääntöihin. Nykyinen "edustuksellinen demokratia" näyttää
toimivan, en ole kuullut kenenkään olleen erityisen tyytymätön. Direktiivin mukaan järjestöjen äänivaltaisiksi jäseniksi on kuitenkin vastaisuudessa
hyväksyttävä ”oikeudenhaltijat ja oikeudenhaltijoita edustavat yhteisöt, jos
nämä täyttävät jäsenyysvaatimukset”. Kaikkia ei ole pakko
hyväksyä, mutta voiko yhteisvalvontajärjestö ottaa sääntöjensä
mukaan jäsenikseen pelkästään ”oikeudenhaltijoita edustavia yhteisöjä” ja sulkea yksittäiset oikeudenomistajat jäsenyyskriteerien ulkopuolelle? Mitä
tapahtuu, jos vaikkapa suurasiakkaat Anssi Kela ja Paula Koivuniemi haluavat
vuonna 2016 Gramexin äänivaltaisiksi jäseniksi, kun direktiivi tulee voimaan? Sama
tilanne on Kopiostossa, joka on myös järjestöjen järjestö. Direktiivin sananmuoto näyttäsi kuitenkin edellyttävän jonkinlaista suoraa demokratiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti