Mikä olisi varmin tapa mahdollisen sodan syttyessä estää vihollista
käyttämästä Suomen rautateitä? Tietysti se, että poltetaan asemilla kaikki
matkaliput.
Tämä vanha sotilasfarssissa kerrottu vitsi tuli mieleeni,
kun pohdin EU:n Venäjälle asettamia taloudellisia pakotteita, joihin Venäjä
tietysti on jo vastannut omilla sanktioillaan. Eivät ne tehottomia ole: osa
oligarkeista on jo huomannut että Visa-kortti on lakannut toimimasta, koska
kortin myöntänyt pankki on pakotelistalla. Tavaran kaupassa pakotteita on
helppo asettaa, vientitulot vain jäävät saamatta.
Nykyisin kasvava osa kaupasta koskee kuitenkin aineettomia
hyödykkeitä: tekijänoikeuksia, patentteja ja tavaramerkkejä. Mitä tapahtuisi,
jos EU ja USA kieltäisivät aineettomien hyödykkeiden viennin Venäjälle ja
Venäjä vastaisi samalla mitalla? Siis Beyoncen levyjä ja Versacen laukkuja ei saisi
enää viedä Venäjälle. Venäläiset ilahtuisivat ja ryhtyisivät monistamaan niitä
paikan päällä, Simferopoliin perustettaisiin välittömästi laukkutehdas.
Vastaiskuna EU poistaisi venäläisten tuotteiden suojan, Alla Pugatshovan levyjä
ja Matrjosha-nukkeja ryhdyttäisiin kopioimaan EU:ssa. Uhkana suunnilleen yhtä
tehokasta kuin matkalippujen polttaminen.
Tekijänoikeudet, patentit ja tavaramerkit toimivat
kansainvälisesti, koska kauhun tasapaino pakottaa valtiot kunnioittamaan
toistensa oikeuksia. Jos valtio A ei kunnioita B:n oikeuksia, B maksaa potut
pottuina. Oikeuksien hallinnointia varten on luotu kansainvälisiä
organisaatioita, joiden hallinnoiminen on sekin hankalaa. Luin juuri
immateriaalioikeuksiin keskittyvästä IPKAT-blogista, että Euroopan patenttiviraston
EPO:n työntekijät Münchenissa olivat viime viikolla lakossa protestina pääjohtaja
Benoit Battistellin ”diktatorisia otteita” vastaan. Puolet järjestön 3000
työntekijästä marssi ulos, vielä tiistaina lakkolaisia oli lähes tuhat.
En edes yritä selittää työriidan taustoja. Työpaikat patenttiviraston
kaltaisissa kansainvälisissä järjestöissä ovat hyvin palkattuja ja haluttuja.
Toisaalta monista eri maista ja työkulttuureista lähtöisin olevaa
asiantuntijaorganisaatiota on vaikeampi johtaa kuin suomalaista ammattiliittoa.
Nytkään ei ole kysymys palkoista vaan työpaikan ilmapiiristä. Erimielisyyttä on
siitäkin, voivatko työntekijät ylipäänsä mennä lakkoon. Pääjohtajan mukaan vain
pääjohtajalla on oikeus järjestää tätä asiaa koskeva äänestys. Asia muuttui
mielenkiintoiseksi siinä vaiheessa kun kävi ilmi, ettei Saksan työlainsäädäntö
koske patenttivirastoa, vaikka se sijaitsee Saksassa. Valtioiden välisellä
sopimuksella perustettu EPO on ”valtio valtiossa” samaan tapaan kuin Vatikaani,
jossa ylintä valtaa päättää paavi. Jos patenttiviraston työntekijä kokee
tulleensa työpaikallaan kaltoin kohdelluksi, hän ei voi viedä asiaa
saksalaiseen tuomioistuimeen. EPO:n perustamista koskevan sopimuksen mukaan työriidat
käsitellään kansainvälisessä työjärjestössä ILO:ssa, jossa käsittelyaikataulu
on noin kymmenen vuotta. Eikä siitä voi valittaa ihmisoikeustuomioistuimeen.
Olisipa Kafka kuullut tästä. Toistaiseksi lakko ei
kuitenkaan uhkaa patenttien myöntämistä, niiden käsittely jatkui lakon
aikanakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti