sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Warner avasi arkistonsa

Warner Music Finland avasi viime viikolla lähes koko arkistonsa nettiin. Musiikinharrastajilla on nyt mahdollisuus kuunnella Spotify-musiikkipalvelun kautta useita kymmeniä tuhansia suomalaisia äänitteitä. Porttina arkistoon toimii käyttäjäystävällinen portaali, josta musiikkia voi hakea muun muassa vuosiluvun ja taiteilijan nimen mukaan. Aineistosta puuttuu klassinen musiikki, jota varten avataan myöhemmin eri palvelu.
Warner Music on Suomessa suhteellisen nuori tulokas, mutta yrityskauppojen kautta sen omistukseen on päätynyt keskeinen osa suomalaista levytuotantoa puolen vuosisadan ajalta. Suurin osa äänitteistä on peräisin Fazer Musiikilta, jonka Warner osti 1990-luvun alussa. Fazer oli siihen mennessä ehtinyt kasvaa suurimmaksi suomalaiseksi levy-yhtiöksi, jonka omistukseen oli eri vaiheissa päätynyt muun muassa Scandia-Musiikin, Levytukun, Pohjoismaisen Sähkön ja monen pienemmän yrityksen koko tuotanto.
Ajallisesti arkisto alkaa suunnilleen viisikymmenluvun puolivälistä, vinyylilevyn aikakauden alusta. Mukana on myös merkittävä määrä vanhempia äänityksiä, jotka ne on vuosien mittaan julkaistu uudelleen LP- tai CD-muodossa, mutta pelkästään 78 kierroksen ”savikiekoilla” ilmestynyt aineisto puuttuu. 1960-luvulta 1980-luvulle Warnerin arkistossa on pikaisesti laskien kolme neljäsosaa koko aikakauden suomalaisesta levytuotannosta. Tällä hetkellä Warnerin markkinaosuus Suomessa on noin 40 %, joskin sen osuus vuosittain julkaistuista levynimikkeistä on huomattavasti pienempi.
Eduskunnassa on parhaillaan käsiteltävänä tekijänoikeuslain muutos, joka merkitsee äänilevyjen suoja-ajan pidennystä viidestäkymmenestä vuodesta 70 vuoteen. Blogiani seuranneet tietävät, että olen suhtautunut tähän muutokseen tietyin varauksin. Monet ovat pelänneet, että levy-yhtiöt pitävät myynnissä vain parhaiten kaupaksi menevän osan arkistoistaan ja muuten tyytyvät makaamaan omistamansa aineiston päällä ja nostamaan radiosoitosta hiljalleen kertyvät Gramex-korvaukset. Nyt voidaan todeta, että uuteen lakiin sisältyvä ”käytä tai menetä” –pykälä toimii ainakin Warnerin kohdalla. Tämän säännöksen mukaanhan levy-yhtiöt voivat menettää yli 50 vuotta vanhempien äänitteittensä oikeudet, mikäli ne eivät pidä niitä yleisön saatavilla.
Pitkään toimineen levy-yhtiön näkökulmasta arkiston digitointi on väistämättä joskus edessä, jos yhtiö haluaa varmistaa sen säilymisen. Viisikymmentä vuotta vanhat masternauhat ovat jo elinkaarensa lopussa. Historia on kuitenkin osoittanut, etteivät kaikki levy-yhtiöt jaksa ajatella näin pitkäjänteisesti. Kysymys on siis myös kansallisesta kulttuuriperinnöstä. Julkisuudessa ei ole juuri tullut esiin, että Warnerin arkiston digitoimiseen on käytetty osittain julkisia varoja ja kopiot masternauhoista on talletettu Kansalliskirjastoon, jossa ne ovat tulevaisuudessa tutkijoiden käytettävissä paremmallakin äänenlaadulla kuin Spotifyssä.
Tässä tapauksessa siis liikeyrityksen intressit ja kansallinen kulttuuripolitiikka kohtaavat onnellisesti toisensa: molempien intressissä on, että julkaistu aineisto säilyy  ja on jatkuvasti suomalaisten käytettävissä. On mielenkiintoista nähdä, miten Warnerin kilpailijat vastaavat haasteeseen. Vaikka Warnerin arkisto onkin suurin, myös Universalin ja Sonyn omistuksessa on paljon historiallisesti merkittävää aineistoa. Esimerkkeinä voidaan mainita Love Recordsin ja Pokon tuotanto. Ja miten saadaan vanhin osa suomalaista levytuotantoa verkkoon?
Myös Yleisradion arkistossa on paljon suomalaista musiikkia, joka on yhtiön itse tuottamaa. Saadaanko nskin tavalla tai toisella kuultavaksi verkossa. Ja toisaalta -  tarvitaanko musiikkiradiota kohta lainkaan, jos verkosta on näin helppoa kuunnelle levyjä?