perjantai 24. helmikuuta 2017

Sammuvatko kaapelikanavat?

Jo muutaman päivän ajan uutisissa on hehkutettu, että eräiden tv-kanavien näkyvyys kaapeliverkossa uhkaa loppua lähipäivinä. Uhanalaisia ovat ainakin Ava, Hero ja Jim. HS:n mukaan ”Kanavanäkyvyyden vaarantava tilanne syntyi, kun tekijänoikeusjärjestöt alkoivat vaatia kaapelioperaattoreilta uutta tekijänoikeusmaksua EU-säädöksiin perustuen. Operaattorit kieltäytyivät maksamasta, eivätkä tv-yhtiötkään olleet valmiita maksamaan. DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen sanoo, että DNA on valmis jatkamaan sopimusta vain vanhalta pohjalta, eikä aio taipua lisämaksuihin tekijänoikeuksista. Laki ei hänen mukaansa salli operaattorin periä vaadittuja lisämaksuja kaapeliasiakkailta.

Kauppalehden mukaan taas ”Nelonen Median kuluttajaliiketoiminnan johtajan Lassi Tasajärven mukaan tekijänoikeusjärjestöjen korvausvaatimukset ovat syy tv-yhtiöiden ja kaapelioperaattorien kiistaan jakelusopimusneuvotteluissa.”

Yksikään uutislähde ei ole muistanut kertoa, että laki on muuttunut, eikä asian pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Eduskunta hyväksyi jo vuonna 2015 hallituksen esityksen mukaisesti tekijänoikeuslain 25 i pykälän, Jakeluvelvoitteen alaisten ohjelmien edelleen lähettäminen. Vastaava säännös on itse asiassa ollut laissa yhtä kauan kun Suomessa on ollut kaapelitelevisiotoimintaa, vaikka se välillä kumottiinkin. Nyt se on EU:n vaatimuksesta taas palautettu.

Tekijänoikeuslain näkökulmasta asia on ihan selvä (vaikka voidaankin kysyä, pitäisikö sen olla näin). Televisioyhtiöillä on normaalisti oikeudet ohjelmiensa lähettämiseen katsojien antenneihin. Kun väliin astuu kolmas osapuoli, vaikkapa kaapeliyhtiö tai tallennuspalvelu, joka tekee toiminnallaan bisnestä, kyseessä on uusi käyttötapahtuma. Suorasta antennivastaanotosta ei synny mitään lisäkorvauksia.

Onko jonkun todella maksettava eri korvaus siitä, että ohjelma tulee katsojien vastaanottimeen kaapeliverkon kautta? Ja jos on, eikö sen pitäisi koskea myös Ylen kanavia? Ehkä ei pitäisi. Mutta toisaalta kaapelioperaattorit ovat hyvin tienneet. että tällainen laki on olemassa. Taloyhtiöt on vain erehdytetty uskomaan, ettei tästä voi koskaan aiheutua mitään lisäkustannuksia. (Mahdollisten kustannusten tasoa puitiin muuten jo lain valmistelun yhteydessä, ja silloin kävi ilmi, että kyse olisi marginaalisista summista).

Minun puolestani Ava, Hero ja Jim saavat hyvinkin katketa vastaanottimestani. Katson sen sijaan YouTubea. Ihmetyttää kuitenkin, miten heppoisesti asiasta on uutisoitu. Mihin on unohtunut taustatietojen tarkistaminen? Olisi joku voinut ainakin kertoa, että eduskunta on jo päättänyt asiasta kaksi vuotta sitten.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Ovatko radio- ja tv-arkistot mammutteja?

Tuore uutinen kertoo, että Yle aloittaa (taas yhdet) yt-neuvottelut. Ne koskevat 102 vakituisessa työsuhteessa olevaa työntekijää. Neuvottelut kohdistuvat pääosin Ylen arkisto-, markkinointi- ja versiointitoiminnoissa sekä radiokanavien puffituotannossa ja äänimaisemoinnissa oleviin tehtäviin. Lisäksi supistetaan vanhojen arkistofilmien digitointia.
Vanha neuvo sanoo, ettei pidä puuttua entisen työpaikkansa asioihin. En edes tunne uutisen yksityiskohtia. Siksi käsittelen asiaa yleiseltä kannalta.
Kun kauan sitten aloin käydä av-arkistojen kansainvälisissä kokouksissa, niitä hallitsivat suurten yleisradioyhtiöitten edustajat. Erittäin päteviä ihmisiä varsinkin Saksan Liittotasavallasta, jossa jokaisessa osavaltiossa oli oma radio- ja tv-yhtiönsä. Nykyisin osanottajalistoilla ei juuri näy yleisradioväkeä. Eläkkeelle jääneiden tilalle ei ole otettu uusia, jäljellä olevilla ei ole varaa käydä kokouksissa. Tilalle on tullut jonkin verran uutta väkeä kansalliskirjastoista ja uusista kansallisista av-arkistoista, mutta saksankielisten maiden av-arkistojen yhteistyöelin harkitsee toimintansa lopettamista kokonaan.
Yleisradiomonopolien aika ei enää palaa. Mutta niiden arkistot eivät ole kadonneet mihinkään (ainakaan vielä, onneksi). Niihin on tallennettu yli puoli vuosisataa Euroopan kulttuurihistoriaa, miljoonia tunteja ääni- ja kuvanauhaa ja filmiä. Ainakin 1960-luvulta lähtien olemme eläneet audiovisuaalisen kulttuurin aikaa, mutta sen dokumentointi on pahasti kesken. Säästötoimien tuloksena on omituinen noidankehä.
Julkisen palvelun yleisradioyhtiöt kautta Euroopan ovat joutuneet supistamaan toimintaansa rajusti. Jäljellä olevat resurssit kohdistetaan ohjelmatoimintaan, kaikesta muusta säästetään. Arkistojen merkitys tunnustetaan yhtiöiden uusissa verkkopalveluissa, mutta Ylen Areenasta ja muilta vastaavilta sivustoilta löytyy vain murto-osa arkistojen aineistosta. Toisaalta yhtiöt ovat olleet haluttomia avaamaan arkistojaan ulkopuolisten käyttöön, ovathan ne jonkinlainen kilpiluetu. Tekijänoikeudet estävät arkistoaineiston myymisen.
Samaan aikaan kansalliskirjastot ovat monissa maissa ryhtyneet painetun tekstin lisäksi arkistoimaan kuvaa ja ääntä. Toisissa maissa tätä varten on perustettu uusia kansallisia av-arkistoja. Hyvin harvat ovat kuitenkaan halunneet ottaa vastuulleen vanhojen yleisradioyhtiöiden suuria arkistoja - poikkeuksena vain Ranska ja Norja.
Euroopan historialliset radio- ja tv-arkistot ovat kuin mammutteja, joiden reviiri kutistuu päivä päivältä olosuhteiden muutosten takia. Ne kestävät aikansa, mutta kellään ei tunnu olevan ratkaisua siihen, miten niille lopulta käy. Muuttuuko ilmasto, vai vaalenevatko niiden luut jossakin tundralla?