Arhinmäki uudistaa hyvitysmaksua

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki antoi äskettäin ministeriönsä virkamiehille tehtäväksi ryhtyä valmistelemaan useita muutoksia tekijänoikeuslakiin. Näiden joukossa on hyvitysmaksun uudistaminen. Toimeksiannossa todetaan, että maksujen kertymä on viime vuosina laskenut, vaikka kopioinnin ei ole osoitettu vähentyneen.

 

Tässä tilanteessa on mielenkiintoista katsoa, mitä Teoston hyvitysmaksutoimiston syyskuussa valmistunut tutkimus kertoo kopioinnista ja siinä tapahtuneista muutoksista. Yksityinen kopiointihan on laillista. Hyvitysmaksu on eräiden tallentavien laitteiden hintaan lisätty maksu, joka jaetaan tekijöille korvauksena siitä, että heidän teoksistaan on valmistettu kopioita. Maksun alkuperäinen perustelu oli, että kopioinnin väitettiin vähentävän teosten myyntiä ja siten myös tekijöiden tuloja.

Laki edellyttää, että maksuista päätettäessä on otettava huomioon kopioinnista saatavissa oleva tieto. Olen arvostellut aikaisempia tutkimuksia monista syistä.  Kysymyksenasettelu on ollut tarkoitushakuinen ja tutkimuksissa oli teknisiä puutteita. Niiden perusteella on vaikea tehdä luotettavia arvioita kopioinnin todellisesta kehityksestä.

Vuoden 2013 kopiointitutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy. Aineisto löytyy hyvitysmaksutoimiston verkkosivuilta. Aikaisempiin verrattuna tutkimuksessa on monia parannuksia. Otos on edustava. Kysymyksissä on keskitytty lain tarkoittamaan yksityiseen kopiointiin ja karsittu pois piraattikopiot, verkosta ostettu aineisto sekä vastaajien omat videot. Tulokseksi saadaan, että suomalaiset tekevät vuosittain 587 - 725 miljoonaa kopiota omaan käyttönsä (vaihteluväli perustuu käytettyyn tutkimusmenetelmään). Määrä on suunnilleen sama kuin edellisenä vuotena.

395 miljoonaa kopiota vuodessa, vai kuusi kopiota viikossa?

Kuusisataa miljoonaa kopiota kuulostaa valtavalta määrältä, mutta asia olisi voitu esittää myös toisella tavalla. Kokonaismäärästä noin 330 miljoonaa on musiikkia ja 395 miljoonaa videotiedostoa. Tutkimusraportista käy ilmi, että ylivoimaisesti suurin osa ”videotiedostoista” on digiboksille tallennettuja televisio-ohjelmia. Noin 1,2 miljoonaa suomalaista on tutkimuksen mukaan tallentanut tv-ohjelmia digiboksille myöhempää katselua varten. Jos jokainen heistä olisi tallentanut yhden ohjelman päivässä, tulokseksi saataisiin jo 438 miljoonaa kopiota. Tutkimuksen keskeinen tulos voitaisiin myös ilmaista toteamalla, että digiboksin omistajat tallentavat keskimäärin kuusi tv-ohjelmaa viikossa. Se ei kuulosta lainkaan yhtä vakuuttavalta kuin 395 miljoonaa kopiota vuodessa, vaikka kyseessä on sama informaatio eri muodossa.

(Jonkin verran tv-ohjelmia kopioidaan myös tietokoneille ja tablettilaitteille, mutta tämä on tutkimuksen mukaan vähentynyt kahden viime vuoden aikana. Muiden videoiden kuin tv-ohjelmien kopioiminen on melko harvinaista. Tv-ohjelmien tallentaminen Elisa Viihteen tapaisiin verkkotallennuspalveluihin on verraten yleistä, mutta tekijänoikeusjärjestöjen mukaan tämä ei ole yksityistä kopiointia).

Korvauksena ajansiirrosta digiboksin ostaja maksaa nykyisin noin 25 euron hyvitysmaksun. Summa sisältyy laitteen hintaan. Mikä sitten olisi sopiva hyvitys viivästetystä katselusta?  Nyt julkaistun raportin mukaan ”tutkimuksessa on pyritty ottamaan huomioon myös yksityisestä kopioinnista oikeudenhaltijoille aiheuttavaa haittaa”. Tämä ei pidä paikkaansa. Tutkimuksessa on huolellisesti vältetty esittämästä mitään kysymyksiä, jotka voisivat auttaa arvioimaan kopioinnin taloudellisia vaikutuksia. Vastaajilta olisi esimerkiksi voitu kysyä, ostavatko he dvd-levyjä tai tilaavat maksullisia tv-kanavia, ja arvioida sen jälkeen, vähentääkö vai lisääkö ohjelmien kopiointi muiden palvelujen käyttöä. Tämä ei tutkimuksen tilaajia kuitenkaan ole kiinnostanut.

Ministeri on jo päättänyt?

Virkamiehille antamassaan toimeksiannossa ministeri Arhinmäki on huolissaan siitä, että nykyisin hyvitysmaksua ei kerry kaikista niistä laitteista ja alustoista, joilla teoksia voidaan kopioida. Hänen mukaansa nykyistä hyvitysmaksukertymää ”ei voida pitää laissa tarkoitettuna sopivana hyvityksenä”. Direktiivi ja laki eivät sano mitään siitä, miten maksujen suuruus pitäisi laskea. EU:n tuomioistuimen päätöksistä käy ilmi, että se on yksittäisten jäsenvaltioiden päätettävissä, siis poliittinen päätös.

Ministeri Arhinmäki on ilmeisesti jo tehnyt päätöksensä. Hän haluaa pitää kulttuurin puolta, kuten kulttuuriministerille sopii. Digiboksien hintaa ei voi nostaa kovin paljon yli naapurimaiden tason, muuten käy kuin viinalle. Todennäköistä siis on, että hyvitysmaksu laajennetaan ensi vuonna koskemaan myös tietokoneita ja/tai älypuhelimia. Verkkotallennuspalveluista ei nykyisen direktiivin mukaan voi periä hyvitysmaksua, ne eivät ole laitteita vaan palveluita. Ilmeisesti maksajaosapuolikin on kaikessa hiljaisuudessa hyväksynyt uudistuksen. Kopiointitutkimuksen johtoryhmässä ovat olleet mukana Elinkeinoelämän keskusliitto, Elektroniikan tukkukauppiaat ja Nokia, eivätkä ne ole esittäneet varauksia tutkimuksen johtopäätöksiin kopioinnin haitoista. Nokiahan ei enää tee puhelimia.

Hyvä, jos kulttuurille saadaan lisää rahaa. On kuitenkin ongelmallista, jos tietokoneista ryhdytään perimään hyvitysmaksua. Tietokoneesta on tullut välttämätön työkalu esimerkiksi pankkiasioiden hoitoon. Tietokoneita käytetään jonkin verran myös musiikin ja (harvemmin) tv-ohjelmien kopiointiin, mutta kaksi kolmasosaa tietokoneen omistajista ei tutkimuksen mukaan ole koskaan käyttänyt laitettaan tähän tarkoitukseen.  Jos hyvitysmaksuja ryhdytään perimään pelkästä mahdollisuudesta tehdä kopioita, ei pidä ihmetellä, jos kansalaiset haluavat enemmän järkeä tekijänoikeuslakiin.

Pari täydentävää kommenttia

Olen edellä tietoisesti yksinkertaistanut kopiointitutkimuksen tuloksia keskittymällä video-ohjelmiiin. Valtaosa suomalaisten tekemistä kopioista on tv-ohjelmia, jotka on tallennettu digiboksille myöhempää katselua varten. On hyvin vaikea selittää, mitä haittaa tästä on oikeudenomistajille.

Musiikin kopiointi on monitahoisempi ilmiö. Musiikin kopioinnissa käytetään tutkimuksen mukaan monia eri laitteita – mp3-soittimet, älypuhelimet, tietokoneet jne – ja kopioita tehdään monista eri lähteistä. On mahdollista, että esimerkiksi kirjastosta lainattujen cd-levyjen kopiointi vähentää cd-levyjen tai musiikkitiedostojen myyntiä. Tämä olisi vahva perustelu mp3-laitteiden hyvitysmaksulle. Kopiointitutkimuksessa ei kuitenkaan tehty kysymyksiä, jotka auttaisivat vastaamaan tähän. Kunnes aiheesta tehdään puolueetonta tutkimusta, voimme yhtä hyvin olettaa, että kopiointi lisää musiikin harrastusta ja sitä kautta musiikin myyntiä. Kopiointitutkimuksia on tehty jo vuosikaudet, mutta tutkimusten tilaajia ei ole koskaan kiinnostanut kopioinnin taloudellisten vaikutusten tutkiminen, vaikka tähän olisi toki menetelmiä.

Kopiointitutkimuksissa ei myöskään ole kerätty tietoja siitä, kenen teoksia suomalaiset kopioivat. Niin kauan kun pääosa kopioista tehdään digiboksin avulla televisiosta, voidaan ehkä arvioida, että eniten kopioita tehdään eniten katselluista ohjelmista. Katselijamääristä on paljon tv-yhtiöiden keräämää tietoa. Mutta jos hyvitysmaksu ulotetaan älypuhelimiin, tietokoneisiin ja tabletteihin, kuten on vaadittu, mistä tiedetään, mitä kopioidaan? Videoiden ja musiikin lisäksi kopioidaan myös tekstejä, kuvia ja pelejä, mutta niistä ei tutkimuksessa ole kysytty.