EU tarjoaa digitaalisille markkinoille vain äidinrakkautta?

EU:n komissio julkisti viime keskiviikkona (13.11.) uuden hankkeensa ”Licences for Europe”, jonka tavoitteena on edistää musiikin, elokuvien ja muiden tekijänoikeudellisesti suojattujen tuotteiden levitystä Euroopan maiden välillä. Komissio on huolestunut siitä, että Eurooppa on jäänyt digitaalisilla markkinoilla pahasti jälkeen Yhdysvalloista. ”Licences for Europe”- raportti perustui intressiryhmien välisiin neuvotteluihin. Arvostelijoiden mukaan hanke on saanut aikaan vain kauniita ajatuksia, ”äidinrakkautta ja omenapiirakkaa”, mutta ei yhtään konkreettista tulosta.

Tavaran kauppa EU-maiden välillä sujuu jo varsin sujuvasti. Käytettyjen autojen tai viinan kohdalla voi olla vähän kitkaa, mutta muuten suomalaiset kuluttajat voivat tilata kenkänsä mistä tahansa EU-maasta – ja tietysti suomalaiset yritykset myydä tuotteitaan muualle Eurooppaan. Kulttuurin kohdalla tilanne on toinen. Tekijänoikeuksia ei yleensä myydä, vaan ne ”lisensoidaan”. On tavallista, että oikeudet lisensoidaan vain yhteen maahan kerrallaan. Komission toimeksiannossa viitattiin siihen, etteivät eurooppalaiset televisioyhtiöt pysty jakelemaan ohjelmiaan verkossa koko unionin alueelle, vaikka niillä olisi sisäisen muuttoliikkeen vuoksi katsojia monissa maissa. En ole tarkistanut asiaa, mutta todennäköisesti Olli Rehnkään ei pysty laillisesti katsomaan Brysselissä Yle Areenan ohjelmia – ne on lisensoitu vain kotimaahan. Komissio haluaisi myös eurooppalaisia filmiklassikoita verkkojakeluun, tv-arkistot auki yleisölle sekä selvemmät säännöt sosiaalisissa verkoissa syntyneen aineiston käyttöön.

Vuoden aikana osapuolet kävivät keskusteluja komission siipien suojassa. Eurooppalaisen kulttuurin moninaisuutta kuvastaa hyvin, että englanninkielisessä raportissa puhutaan ”Intressiryhmien välisestä dialogista” (stakeholders’ dialogue), saksankielisessä pelkästä dialogista. Dialogikin jäi osittain yksipuoliseksi, sillä tieteellisten kirjastojen edustajat erosivat koko projektista. Komissaari Michel Barnier oli kuitenkin tiedotustilaisuudessa optimistinen. Hänen mukaansa ”Licences for Europe-hanke on osoittanut, että intressiryhmien välinen dialogi pystyy luomaan konkreettisia ratkaisuja digitaalisten yhteismarkkinoiden rakentamiseen.”

Kriitikoiden näkemys tuloksista on toisenlainen: EU tarjoaa kauniita sanoja, konkreettiset ehdotukset puuttuvat.  Useiden tekijänoikeusjuristien toimittama IPKat –blogi arvioi, että laihan lopputuloksena syynä oli liian ahtaaksi rajattu toimeksianto. Tarvittavat lainmuutokset oli etukäteen rajattu keskustelujen ulkopuolelle. Digitaalisista markkinoista vastaava komissaari Neelie Kroes olikin tiedotustilaisuudessa huomattavasti pessimistisempi kuin Barnier. Kroesin mukaan ”keskustelu jatkuu, ja nyt on aika arvioida, millainen rooli lainmuutoksilla voisi olla kehityksen jouduttamisessa”.

Kroesin näkemys sai seuraavana päivänä (14.11.) vahvistusta, kun yhdysvaltalainen tuomioistuin hylkäsi kanteen, jonka amerikkalaiset kirjailijajärjestöt olivat nostaneet Google Booksia vastaan. Google on omin lupinensa ja ilman mitään lisenssiä digitoinut 30 miljoonaa kirjaa ja avannut niiden sisällön verkkoon, niin että hakukoneiden käyttäjät voivat lukea niistä lyhyitä otteita. Tavoitteena on, että näin luodaan maailman suurin digitaalinen kirjakauppa (e-kirjojen myynnistä tekijöille maksettavista korvauksista on vireillä toinen oikeudenkäynti). Tuomioistuin ei nähnyt Googlen menettelyssä mitään moitittavaa; se mahtuu Yhdysvaltain tekijänoikeuslain fair use -pykälän puitteisiin. EU:ssa ei ole saatu aikaan mitään Google Booksin verrattavia hankkeita. 

Tekijöiden täytyy tietysti saada korvaus teostensa käytöstä. Jokainen ymmärtää kuitenkin, että jos Googlen pitää neuvotella 30 miljoonaa lisenssiä, hanke ei koskaan valmistu. Itse asiassa Google on suurten muskeliensa ja Yhdysvaltain tekijänoikeuslain erikoispiirteiden ansiosta saanut aikaiseksi tilanteen, joka eurooppalaisessa tekijänoikeudessa tunnetaan nimellä ”laajennettu sopimuslisenssi”. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Kopioston kaltaiset järjestöt voisivat kollektiivisesti myöntää kaikkien suomalaisten kirjailijoiden puolesta EU:n laajuisia lisenssejä. Unionin piirissä tämä ratkaisu on kuitenkin tähän saakka suljettu kokonaan keskustelun ulkopuolelle.