Teosto voitti EU:n

Teosto ja 19 muuta eurooppalaista tekijänoikeusjärjestöä ovat juuri voittaneet EU:n komission kymmenen vuotta jatkuneessa kiistassa, joka koski musiikin tekijänoikeuksien lisensointia. Euroopan unionin yleinen tuomioistuin on 12.4.2013 antanut päätöksen, jolla kumotaan komission aikaisempi päätös asiassa.

Tekijänoikeuksien kollektiivinen hallinnointi on hyvin toimiva järjestelmä, jonka ansiosta musiikin käyttäjät esimerkiksi Suomessa voivat yhdeltä luukulta saada oikeuden esittää lähes kaikkea maailmassa sävellettyä musiikkia. Useimmissa maailman maissa on kansalliset tekijänoikeusjärjestöt, joilla on sopimus paikallisten säveltäjien kanssa. Järjestöt ovat vuonna 1936 sopineet keskenään, että ne edustavat vastavuoroisesti toistensa hallinnoimaa musiikkia omassa maassaan. Kun Argentiinassa soitetaan Sibeliusta, paikallinen järjestö myöntää luvan ja rahat tilitetään Suomeen. Kun Suomessa soitetaan argentiinalaista musiikkia, sama toisin päin. Toimii kuin posti: jos haluaa lähettää kirjeen Buenos Airesiin, riittää että liimaa kuoreen merkin ja laittaa sen laatikkoon. Ei tarvitse miettiä kuka kirjeen vie perille.

Kaikki sujui kansalliselta pohjalta kunnes satelliitit ja Internet tulivat mukaan kuvaan. Vuonna 2000 Luxemburgissa toimiva kaupallinen radio- ja televisioyhtiö RTL Group SA kanteli EU:n komissiolle, etteivät tekijänoikeusjärjestöt suostuneet myöntämään sille Euroopan laajuista lisenssiä musiikkilähetystoimintaa varten. Silloisen järjestelmän mukaan RTL olisi joutunut hankkimaan erikseen luvan kaikista maista, joihin se lähetti samaa ohjelmaa. Vuonna 2003 nettiradiotoimintaa harjoittava Music Choice Europe teki samansuuntaisen kantelun.

Yhteisön laajuinen kauppa oli haaste, joka herätti komission. Useamman maan alueella toimivien musiikin käyttäjien kannalta tilanne olikin kieltämättä hankala. Tekijänoikeusjärjestöt olivatkin valmiita kehittämään järjestelmää siten, että järjestöt olisivat voineet myöntää toistensa puolesta Euroopan kattavia lisenssejä omassa maassaan toimiville musiikin käyttäjille. Tämä ei kuitenkaan kelvannut komissiolle, joka vaati alalle enemmän kilpailua. Komission mielestä musiikin käyttäjien pitäisi saada kilpailuttaa tekijänoikeusjärjestöjä keskenään, niin että esimerkiksi Suomessa toimiva nettiradioasema voisi halutessaan ostaa Kreikan tekijänoikeusjärjestöltä lisenssin suomalaisen musiikin esittämiseen, jos saisi sieltä sen edullisemmin. Edustaahan Kreikan AEPI jo nytkin Unto Monosta Kreikassa…

Tekijänoikeusjärjestöt muodostavat kieltämättä eräänlaisen kartellin, ja kartelleista on monissa asioissa huonoja seurauksia. Komissio ei kuitenkaan esittänyt minkäänlaista visiota siitä, miten suurempaan kilpailuun perustuva musiikin lisensointi oikeasti toimisi. Jos Pekka Gronow Productions saisi Kreikasta lisenssin Satumaan esittämiseen, kuka valvoisi suomalaisen yhtiön tilityksiä? Tuskin ainakaan Teosto, josta olisi nyt tullut AEPIn kilpailija. Miten AEPI tilittäisi rahat Unto Monoselle? Tekijänoikeusjärjestöt valittivatkin komission päätöksestä EU:n tuomioistuimeen.

Kun tuomioistuin arvioi komission päätöksiä, se ei voi enää tutkia niiden tarkoituksenmukaisuutta. Tuomioistuimen oli ratkaistava, oliko komissio oikeassa katsoessaan että järjestöt olivat syyllistyneet laittomaan kilpailunrajoitukseen. Tuomion perusteluissa pohditaankin pitkään kysymystä, perustuuko musiikkioikeuksien hallinnointi Euroopassa tekijänoikeusjärjestöjen keskenään sopimaan yhdenmukaiseen menettelyyn, mikä olisi kiellettyä, vai onko kysymyksessä käytännön tarpeista syntynyt samansuuntainen toiminta. Suomeksi yhdenmukainen menettely tarkoittaa suunnilleen sitä, että Prisman ja Citymarketin johtajat sopisivat keskenään, että litran maitotölkki maksaa tästä lähtien 0.99 euroa. Jos taas molemmat päätyvät itsenäisesti samaan hintaan siksi, että 0.99 näyttää aina sopivalta ja antaa riittävän katteen tuotteelle, kyseessä on vain samansuuntainen toiminta. Tuomioistuimen mukaan tekijänoikeusjärjestöjen toiminta musiikin lisensoinnissa oli samansuuntaista ja siksi OK.

Rivien välistä voi kuitenkin lukea, ettei tuomioistuin uskonut EU:n komission perusteluita. Tuomioistuimen mukaan ”on huomattava, että riidanalaiseen päätökseen ei sisälly taloudellisia tietoja eikä analyysejä niistä laskelmista, jotka olisivat voineet saada tekijänoikeusjärjestöt luopumaan kansallisista aluerajoituksista.” Tuomioistuin toteaa myös, että tekijänoikeusjärjestöjen on joka tapauksessa tehtävä yhteistyötä toisten tekijänoikeusjärjestöjen kanssa, jotta ne voisivat tarjota musiikin käyttäjille maailmanlaajuista teosvalikoimaa. ”Komissio ei ole selittänyt, mitä etua tekijänoikeusjärjestö A saisi siitä. että se antaisi teosvalikoiman A hoitamisen alueella C tekijänoikeusjärjestö C:n sijasta tekijänoikeusjärjestö B:lle.”

Tuomioistuin on siis kumonnut osittain EU:n komission päätöksen. Toinen päätös, joka koski järjestöjen jäsenehtoja, jää voimaan. Kysymys musiikkioikeuksien Euroopan laajuisesta hallinnosta on taas palannut alkuasetelmaan, kukaan ei tiedä miten se pitäisi järjestää. Ensimmäisissä kommenteissa onkin arvioitu, että komissio joutuu palaamaan asiaan uudestaan.

Luulen, että asiassa on vain kaksi vaihtoehtoa. Tekijänoikeuksien hallinnointi on eräänlainen luonnollinen monopoli, se toimii parhaiten keskitetysti. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö oikeusjärjestöjen toiminnassa olisi kehittämistä. EU:n komissiokin on todennut, että eri maiden järjestöjen tehokkuudessa on huomattavia eroja. Musiikin tekijöiden ja käyttäjien välillä on ymmärrettävästi myös eriäviä käsityksiä siitä, mikä on musiikin kohtuullinen hinta. Tästä syystä moniin maihin on perustettu tekijänoikeusriitoja varten erillisiä sovitteluelimiä.

Kansalliselta pohjalta järjestetyn kollektiivisen lisensoinnin ainoa vaihtoehto on suora lisensointi. Säveltäjät ja kustantajat myyvät käyttäjille suoraan lisenssejä musiikin käyttöön. Suurilta monikansallisilta kustantajilta hittien suora lisensointi onnistuisi, vähemmän kysytyn musiikin käyttö tulisi sen jälkeen toivottaman hankalaksi. Toivottavasti se ei ole EU:n kulttuuripolitiikkaa.

Monissa oikeusjutuissa on myös huvittavat piirteensä. Tuomioistuimen vapauttava päätös ei koske Ruotsin ja Espanjan tekijänoikeusjärjestöjä, koske ne unohtivat jättää valituksensa ajoissa.