Suoja-ajat pitenevät

Äänilevyjen suoja-ajat pitenivät tämän vuoden alussa 50 vuodesta 70 vuoteen. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että vuonna 1962 julkaistujen äänilevyjen tekijänoikeudellinen suoja-aika on juuri päättynyt, mutta vuonna 1963 julkaistujen levyjen suoja jatkuu vielä kahdellakymmenellä vuodella eli vuoden 2033 loppuun. ”Jatkoaikaa” saavat mm Brita Koivusen Saavissa on reikä, Eino Grönin Kohtalon tango sekä The Soundsin Emma. Suomen lainsäädännössä pidennys ei vielä näy, mutta koska EU hyväksyi asiaa koskevan direktiivin vuonna 2011, asia tulee meidänkin eduskuntamme käsiteltäväksi ennen vuoden loppua.

Suoja-ajan pidennystä perusteltiin aikoinaan mm sillä, että taiteilijoiden pitää saada nauttia esitystensä tuotoista elinaikansa loppuun saakka. Vasta-argumenttina todettiin, että pidennyksen vuoksi suuri määrä levytyksiä saattaa lukkiutua vielä kahdeksi vuosikymmeneksi levy-yhtiöiden holveihin, jos tuottajat eivät julkaise uudelleen vanhoja äänitteitä eivätkä anna muidenkaan tehdä sitä. Taloudellisesti kysymys ei ole suurista asioista. Kauppojen hyllyiltä löytyy vähän vanhoja äänitteitä, riippumatta siitä onko suoja-aika voimassa tai ovatko ne jo vapaita. Radiosoitoista kaikkien yli 50 vuotta vanhojen levyjen osuus on yhden prosentin luokkaa. Eino Grönin tulot eivät juuri riipu siitä, säilyykö Kohtalon tango suojattuna vai ei. Suurempi merkitys pidennyksellä on niille yhtiöille, jotka omistavat pääosan vanhemmista suomalaisista levyistä - nehän saavat mm puolet levyjen soitosta  kertyvistä Gramex-tuloista.

Tällä hetkellä suoja-ajan pidennystä valmistellaan kaikissa EU-maissa, ja esimerkiksi Britannian Intellectual Property Office on käynnistänyt julkisen konsultaation. Uudistuksen pääpiirteet on lyöty lukkoon direktiivissä, mutta yksityiskohdissa on vielä hiomista. Direktiiviin sisältyy ”use it or lose it” –periaate, joka on herättänyt keskustelua. Säännön tarkoituksena on varmistaa, että levy-yhtiöt ryhtyvät todella julkaisemaan uudelleen levyjä, joiden suoja pitenee. Jos näin ei tapahdu, taiteilijoilla on mahdollisuus saada levyn oikeudet itselleen. Miten tämä käytännössä tapahtuisi, on kuitenkin vielä epäselvää. Pitääkö taiteilijoiden toimia yhdessä, vai voiko jokainen erikseen toimia asiassa?

Nyt on käynyt selväksi, ettei myöskään ole yksiselitteistä onko levy saatavissa vai ei. Sony julkaisi viime joulukuussa sadan kappaleen painoksen Bob Dylanin vuonna 1962 tekemiä julkaisemattomia äänityksiä. Tarkoituksena oli turvata, ettei niiden suoja päättyisi vuoden 2012 lopussa. Nyt julkaisuvuodeksi tuli 2012 ja äänitteet pääsivät pidennetyn suojan piiriin. Pientä painosta perusteltiin sillä, ettei sen haluttu kilpailevan Dylanin tuoreen albumin Tempestin  kanssa. Mutta mitä nykymaailmassa vaaditaan, että äänite täyttää direktiivin julkaisuehdon, jos levy-yhtiö ei jostakin syystä halua panostaa uudelleenjulkaisuun, mutta haluaa kuitenkin istua oikeuksien päällä. Riittääkö että levy on ollut viikon ajan ostettavissa paikallisella valuutalla nettikaupasta Burkina Fasossa?

Tämäkin saattaa olla vain teoreettinen ongelma. Esimerkiksi Warner Music Finland on julkisuudessa luvannut julkaista lähiaikoina koko vanhan ohjelmistonsa verkkokaupassa. Sadan kappaleen Dylan-julkaisu antaa kuitenkin ajatuksen aihetta.