Musiikin tekijänoikeusjärjestöt kuten Teosto ovat nerokas
sosiaalinen keksintö. Ne tarjoavat musiikin käyttäjille mahdollisuuden hankkia helposti
oikeudet lähes kaiken maailmassa sävelletyn musiikin esittämiseen. Tiedän,
etteivät aivan kaikki ole samaa mieltä – tekijänoikeusjärjestöt koetaan
valvojiksi ja rahastajiksi. Mutta jos Teostoa ja sisarjärjestöjä ei olisi
olemassa, vaihtoehtona ei olisi täysi vapaus, vaan valtavasti turhaa vaivaa:
musiikin käyttäjät joutuisivat hankkimaan esitysoikeudet monista eri paikoista
ja neuvottelemaan joka kerta hinnan erikseen.
Ensimmäinen musiikin
tekijänoikeusjärjestö SACEM perustettiin Ranskassa jo vuonna 1850. Idea
osoittautui toimivaksi, ja vähitellen useimpiin maihin on syntynyt vastaavat
järjestöt. Järjestelmä on käytännöllinen sekä tekijöiden että käyttäjien
kannalta. Tekijänoikeusjärjestöillä on samanlainen ”luonnollinen monopoli” kuin
vaikkapa vesilaitoksilla. Ei olisi järkevää, jos samassa kaupungissa olisi
monta kilpailevaa vesijohtojen tarjoajaa.
Missään laissa tai kansainvälisessä sopimuksessa ei
kuitenkaan säädetä, että joka maassa pitää olla yksi musiikin
tekijänoikeusjärjestö. Suomessa on Teosto, Ruotsissa STIM, Saksassa GEMA, Britanniassa
PRS, mutta Yhdysvalloissa järjestöjä on kolme: ASCAP, BMI ja SESAC. Tilanteelle
on historiallinen selitys. Järjestöistä vanhin, ASCAP, ei huolinut jäsenikseen kaikkia
säveltäjiä (ihonvärilläkin oli vaikutusta) ja loi siten edellytykset BMI:n synnylle.
SESAC ei ole järjestö vaan yksityinen, voittoa tuottava yritys. Sekin syntyi alun
perin edustamaan ASCAPin unohtamia eurooppalaisia operettisäveltäjiä, mutta on
sittemmin hankkinut asiakkaakseen mm Bob Dylanin. Amerikkalaiset radioasemat
joutuvat siis käytännössä neuvottelemaan kolme tai ainakin kaksi sopimusta.
Mitä tapahtuisi, jos sama tilanne syntyisi Euroopassa?
Isossa-Britanniassa on käymässä juuri näin, sillä walesilaiset säveltäjät ovat eronneet PRS:stä ja perustaneet oman tekijänoikeusjärjestön nimeltä Eos. BBC
on maksanut musiikin esittämisestä vuosittain tietyn kokonaissumman PRS:lle. Walesilaiset ovat olleet tyytymättömiä siihen, että PRS muutti vuonna 2007 jakosääntöjään ja
väittävät menettäneensä 85 prosenttia tuloistaan. Nyt he haluavat BBC:n kanssa
oman sopimuksen. Eosin jäseniksi on jo liittynyt 300 säveltäjää ja
musiikkikustantajaa, joilla on yli 30 000 sävellystä.
BBC Cymru, Walesin radio ja televisio on lain mukaan
velvoitettu lähettämään säännöllisesti kymrinkielistä musiikkia. Omakielisellä
musiikilla on ollut suuri merkitys Walesin kansallismielisyyden nousussa;
muistaakseni Walesin piispakin kahlitsi itsensä 1960-luvulla BBC:n
lähetysmastoon tukeakseen vaatimuksia kymrinkielisen ohjelmiston lisäämiseksi. BBC
on pakkoraossa, koska se ei voi ilman sopimusta lähettää kymrinkielistä
musiikkia. Asia on menossa välitystuomioistuimen (copyright tribunal)
käsittelyyn.
Veikkaan kuitenkin, että walesilaiset säveltäjät palaavat
PRS:n jäseniksi, kunhan korvauksia on jonkin verran korotettu. BBC voi olla
säveltäjien suurin tulolähde, mutta tekijänoikeuskorvauksia kertyy myös
sadoista pienemmistä puroista. Pitääkö aberystwythiläisen baarin
tulevaisuudessa tehdä sopimus sekä PRS:n että Eosin kanssa, jos se haluaa
esittää englannin- ja kymrinkielistä musiikkia? Kaksinkertaisen organisaation
ylläpitäminen tulisi niin kalliiksi, ettei säveltäjille jäisi mitään. PRS
tuskin suostuu siihen, että Eos sopii radiointikorvauksista suoraan BBC:n
kanssa, mutta PRS tekee kaiken muun työn.
Euroopassa on viime vuosina tehty paljon työtä musiikin
lisensoimisen yksinkertaistamiseksi. Oikeuksien hankkimisen monimutkaisuus on
nähty yhtenä syynä piratismin yleistymiselle sekä esteenä uusien palveluiden
kehitykselle. EU:n tietoyhteiskuntakomissaari Neelie Kroes on ollut innokas
kollektiivisen lisensoimisen puolestapuhuja. Euroopan suuret
tekijänoikeusjärjestöt ovat rakentamassa yhteistä tietokantaa, josta musiikin
potentiaaliset käyttäjät voisivat helposti löytää lähes kaikkien olemassa
olevien teosten oikeudenomistajat. Oikeudet saisi yhdeltä luukulta.
Jokainen haluaisi kuitenkin noukkia rusinat pullasta.
Universal Music on yksi kolmesta suuresta monikansallisesta levy-yhtiöstä.
Universal Publishing on sen omistama musiikkikustantamo, joka omistaa satojentuhansien
sävellysten kustannusoikeudet. Music Week –lehti raportoi pari viikkoa sitten,
että Universal on sanonut irti sopimuksensa amerikkalaisten
tekijänoikeusjärjestöjen ASCAPin ja BMIn kanssa ja aikoo ryhtyä itse
neuvottelemaan edustamiensa sävellysten digitaalisista oikeuksista jakelijoiden
kanssa. Ohittamalla tekijänoikeusjärjestöt Universal uskoo saavansa uusilta
verkkopalveluilta suuremmat korvaukset. Toinen suuryhtiö Sony harkitsee samaa.
Suomessa ei olisi mahdollista, että suomenruotsalaiset säveltäjät
tai Universal Music ryhtyisivät neuvottelemaan musiikin lähetysoikeuksista suoraan radioasemien kanssa.
Tekijänoikeuslaki antaa Teostolle yksinoikeuden edustaa radioon päin
kaikkia maailman säveltäjiä. Tämä ”laajennettu
sopimuslisenssi” ei kuitenkaan koske digitaalisia oikeuksia. EU on pyrkinyt
tietoisesti lisäämään tekijänoikeusjärjestöjen välistä kilpailua, vaikka
kenelläkään ei ole selvää kuvaa siitä, mihin tämä tulee johtamaan.
Kauhuskenariossa muutama suuri kustantaja ryhtyy itse sopimaan tuottoisimmista
oikeuksista muutaman suuren jakeluyrityksen kanssa. Tällä lailla ne pystyvät
ehkä hinaamaan kansainvälisesti kysytyn, ajankohtaisen musiikin hinnan
mahdollisimman ylös. Vanhojen kansallisten tekijänoikeusjärjestöjen tehtäväksi
jäisi vähemmän kysytyn paikallisen ohjelmiston hallinnointi sekä korvausten
kerääminen pienistä kohteista, kuten konserttien ja tanssien järjestäjiltä,
diskoilta ja baareilta. Aika näyttää, pysyykö nykyinen ”teosto-järjestelmä”
pystyssä vai alkaako se murentua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti