Hyvitysmaksu ei muutu – ainakaan vielä

Valtioneuvosto on 13. joulukuuta hyväksynyt asetuksen tänä vuonna perittävistä hyvitysmaksuista. Maksu säilyy ennallaan. Se peritään entiseen tapaan digitaalisista tallennuslaitteista kuten digibokseista, mp3-soittimista ja ulkoisista kovalevyistä, mutta ei tietokoneista eikä matkapuhelimista, vaikka tällaisiakin vaatimuksia on esitetty.

Hyvitysmaksua ryhdyttiin alun perin perimään 1980-luvulla tyhjistä äänikaseteista sillä perusteella, että nauhoittamisen väitettiin syövän äänilevyjen myyntiä. Haitoista ei ole vakuuttavaa näyttöä, mutta kerätyillä rahoilla on saatu aikaan paljon hyvää. 2000-luvun alusta maksu on perustunut EU-direktiiviin ja siitä on tullut hyvin vaikeasti hallittava. Hyvitysmaksussa on pyritty yhdistämään apurahajärjestelmä tekijänoikeuteen, mikä on johtanut kasvavaan irrationaalisuuteen. Maksua on perusteltu käyttötutkimuksilla, mutta samaan aikaan vaadittu ettei digiboksien myynnissä tapahtunut lasku saisi näkyä maksukertymässä. Hyvitysmaksun tavoitteena on taiteilijoiden tukeminen, mutta kasvava osuus tuotosta menee ulkomaisille tuottajille ja kustantajille, mikä onkin tekijänoikeuslain mukaan aivan oikein.

Oman lisänsä hyvitysmaksukeskusteluun antaa Kuluttajaviraston 26.10.2012 asiasta antama lausunto, jossa yksityisestä kopioinnista tehdyt tutkimukset todetaan puolueellisiksi ja tarkoitushakuisiksi. Lausunto kannattaa lukea kokonaan, mutta tässä joitakin näytteitä:

”Teoston hyvitysmaksuyksikön vuoden 2012 hyvitysmaksututkimuksia rasittavat kysymyksenasetteluun ja aineiston rajaukseen liittyvät ongelmat, joiden vuoksi saatavilla ei ole riittävää tietoa yksityisen kopioinnin laitekohtaisesta määrästä. Hyvitysmaksuyksikön tutkimuskoosteessa on nyt tehty puutteellisen aineiston perusteella liian karkeita arvioita ja harhaanjohtavia päätelmiä kuluttajien kopiointikäyttäytymisestä.”

”Käyttäjämääriä koskevissa kysymyksissä ei ole rajattu pois esim. lisensoitua sisältöä tai laitonta kopiointia, jolloin esitetyt kopiointimäärät on esitetty hyvitysmaksun määrittämisen näkökulmasta liian korkeina. (…)  Kun esimerkiksi matkapuhelimien videosisältö on lähes yksinomaan itse kuvattua materiaalia ( … ) on täysin selvää, ettei ko. laitetta tällöin käytetä lain edellyttämällä tavalla merkittävässä määrin hyvitysmaksujärjestelmän mukaiseen yksityiseen kopiointiin.”

”Tutkimustulokset eivät ole ( … ) vertailukelpoisia edellisiin vuosiin nähden, minkä seurauksena tuloksista ei voida päätellä, että kuluttajat kopioisivat sisältöjä aiempaa enemmän”

”Oikeinkaan rajattuna pelkkien kopiointimäärien tutkiminen ei anna sellaisenaan riittävää tietoa yksityisen kopioinnista aiheutuvasta taloudellisesta haitasta. Se että kuluttaja esimerkiksi tallentaa saman musiikkitiedoston useammalle eri alustalle kuunnellakseen sitä myöhemmin eri paikoissa ja tilanteissa, ei aiheuta haittaa myynnin vähenemisen muodossa, koska kuluttaja ei kuitenkaan olisi ostanut samaa tallennetta useampaan kertaan. Myöskään TV-ohjelmien ajansiirtoon perustuva kopiointi ei merkitse sellaista haittaa, että sitä pitäisi hyvittää hyvitysmaksulla.”

Kuluttajavirasto tekee siis Hyvitysmaksutoimiston tutkimuksista saman johtopäätöksen kuin monet muutkin. Tavoitteena ei ole ollut saada neutraalia tietoa yksityisestä kopioinnista ja sen vaikutuksista, vaan ainoastaan kerätä lukuja, jotka tukevat järjestelmän laajentamista. Tässä ei ole mitään outoa. Palkansaajien tutkimuslaitos ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitos keräävät työelämästä tietoja kumpikin omasta näkökulmastaan, eikä kukaan ylläty, jos tulokset poikkeavat toisistaan. Silloin kannattaa lukea molempia tutkimuksia rinnakkain. Ongelmana on se, ettei yksityisestä kopioinnista ole muuta tietoa. Tekijänoikeuslain mukaan valtioneuvoston on ”maksun suuruutta vahvistettaessa otettava huomioon saatavissa oleva tutkimustieto” kopioinnin yleisyydestä. Opetusministeriö on kuitenkin ulkoistanut tutkimuksen Hyvitysmaksutoimistolle, joka rahoittaa sen hyvitysmaksuilla. Muuta tutkimusta ei ole.

Hyvitysmaksun perustarkoitus on hyvä ja maksuilla on saatu aikaan paljon hyvää. ESEKin ja AVEKin tapaista tukea kulttuurin tuotantoon tarvitaan tulevaisuudessakin. Jos sitä ei voida rahoittaa hyvitysmaksuilla, pitäisi harkita veikkausvoittovaroja tai suoraa budjettitukea. Tällä hetkellä opetus- ja kulttuuriministeriö kertoo valmistelevansa uutta hyvitysmaksujärjestelmää, joka ”turvaisi entistä paremmin luovan alan toiminnan taloudelliset edellytykset nopean teknologisen kehityksen olosuhteissa. Uudistuksen valmistelu jatkuu ja tavoitteena on, että uusi hyvitysmaksujärjestelmä olisi käytössä vuonna 2014”.

 

Aikataulu tuntuu epärealistiselta. Myös EU on myös ilmoittanut uudistavansa hyvitysmaksudirektiiviä, mutta suunnasta ei ole tietoja. Hallituksen käsiä sitovat myös direktiivi ja EU:n tuomioistuimen ratkaisut sen tulkinnasta. Direktiivi on kirjoitettu viidentoista vuoden takaisissa olosuhteissa, jolloin yksityiseen kopiointiin käytettiin pääasiassa juuri tähän tarkoituksen suunniteltuja laitteita. Matkapuhelimista perittävä hyvitysmaksu tuskin menisi läpi tuomioistuimessa, koska laitteita käytetään pääasiassa muihin tarkoituksiin kuin kopiointiin.

Tässä tilanteessa olisi tärkeää, että tekijänoikeuden taloudellisista vaikutuksista ryhdyttäisiin Suomessakin tekemään tutkimusta, joka alistettaisiin normaalille akateemiselle vertaisarvioinnille. Opetusministeriöllä olisi nyt mainio tilaisuus osoittaa vuoden 2013 hyvitysmaksukertymästä varoja tällaiseen tarkoitukseen.