Osa Vitorinon ehdotuksista koskee maksun perintään liittyviä
teknisiä uudistuksia, esimerkiksi sitä, missä maassa maksu peritään kun
hyvitysmaksun alaista tavaraa myydään EU:n sisällä yli rajojen. Ehdotuksesta
nousee kuitenkin esiin kolme keskeistä kohtaa.
Ensinnäkin Vitorinon mielestä hyvtysmaksun sijasta tulisi
kehittää voimakkaasti Spotifyn ja verkkomusiikkikauppojen kaltaisia lisensoituja,
maksullisia palveluita. Tällä tavoin hankitun aineiston kopioinnista ei enää
voisi periä hyvitysmaksua, vaikka kuluttaja siirtäisikin hankkimansa aineiston
toiselle alustalle.
Toiseksi, vastuu maksun suorittamisesta tulisi siirtää
valmistajilta ja tukkuliikkeiltä vähittäiskauppaan.
Kolmanneksi, EU:n tulisi määritellä yksityisen kopioinnin
haitat siten, että direktiiviä voitaisiin soveltaa johdonmukaisesti kaikissa
jäsenmaissa.
Vitorinon ehdotuksesta on toistaiseksi saatavissa vain lyhyt
lehdistötiedote, joten sitä ei ole mahdollista kommentoida yksityiskohtaisesti.
Emme tiedä, miten esimerkiksi maksullisten palveluiden kehittäminen tai hyvitysmaksujen kerääminen vähittäiskaupasta (”retailers”)
aiotaan käytännössä toteuttaa. Selvää kuitenkin on, että näin suuret muutokset vaativat uutta direktiiviä, joka taas ei synny aivan käden
käänteessä. Suomen hallituksen lupaus hyvitysmaksun uudistamisesta vuoden 2014
alusta tuntuu yhtä epätodennäköiseltä kuin kuntauudistuksen onnistuminen.
Hyvä puoli asiassa on se, että kun direktiivi joka
tapauksessa uudistetaan, nyt on mahdollisuus harkita asiaa kaikin puolin
uudestaan puhtaalta pöydältä. Nyt olisi myös korkea aika ryhtyä keräämään
puolueetonta tutkimustietoa yksityisen kopioinnin todellisista taloudellisista vaikutuksista
ja väitetyistä haitoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti