Vuoden 2012 kuuluisat suomalaiset

Olen ottanut tavakseni seurata säännöllisesti kansainvälistä tekijänoikeuskeskustelua. Se on viime vuosina ollut paljon jännittävämpää kuin vaikkapa Formula-kisat. Molemmilla aloilla suomalaiset pääsevät ajoittain julkisuuden valokeilaan. Vuonna 2012 tekijänoikeuden alalla eniten palstatilaa saivat suomalais-saksalainen tietokoneyrittäjä Kim ”Dotcom” Schmitz, joka pidätettiin tammikuussa Uudessa Seelannissa, sekä nimettömäksi jäänyt yhdeksänvuotias helsinkiläistyttö, jonka läppärin poliisi takavarikoi marraskuussa.

Kim Schmitz tunnetaan maailmalla saksalaisena, mutta hänellä on tiettävästi sukujuuriensa perusteella myös Suomen passi. Nykyisin Uudessa Seelannissa asuvalla miehellä on tietokonealalla kirjava menneisyys, mutta viime vuosina hän on vaurastunut Hong Kongiin perustamansa MegaUpload-palvelun ansiosta. Pilvipalvelut eivät periaatteessa ole vastuussa asiakkaittensa mahdollisesti tallentamista laittomista tiedostoista, mutta Yhdysvaltain FBI:n mukaan MegaUpload on suunniteltu niin, että se tukee erityisesti laitonta musiikin ja elokuvien välittämistä. Lisäksi Schmitziä epäiltiin aikeista imuroida MegaUploadiin koko YouTuben sisältö, mikä on hieman huvittavaa, kun muistaa miten aineiston oikeudet on alun perin hoidettu.

Tammikuun 20. Uuden Seelannin poliisi pidätti FBI:n pyynnöstä Schmitzin ja hänen kolme avustajaansa näyttävässä operaatiossa, johon osallistui kaksi helikopteria ja kymmeniä poliiseja. Tapaus ylitti uutiskynnyksen myös Suomessa, mutta ”Dotcomin saagan” jatkovaiheet ovat jääneet meillä pimentoon.

Kerrataan siis. Helmikuussa Schmitz pääsi vapaalle jalalle takuita vastaa. Sitten maan suurimman kaupungin Aucklandin pormestari John Banks jäi kiinni vaalirahoitussotkuista, kun kävi ilmi, että Schmitz oli lahjoittanut hänen kampanjaansa 50 000 dollaria, joita pormestari ei ollut ilmoittanut lain vaatimalla tavalla. Banks puolusteli laiminlyöntiään sillä, ettei ehtinyt lukea allekirjoittamaansa ilmoitusta. Tapaus oli poliittinen isku Banksia tukeneelle pääministeri John Keylle, varsinkin kun kävi ilmi, että Uuden Seelannin poliisi oli FBI:n pyynnöstä käyttänyt laittomia keinoja Schmitzin vakoiluun. Lopulta maan korkein oikeus totesi, että Schmitzin kotiin tehty takavarikko oli sekin ollut lainvastainen.

Kim Schmitz odottaa edelleen oikeudenkäyntiä, jossa päätetään hänen mahdollisesta luovuttamisestaan Yhdysvaltoihin. Tällä välin hänestä on tullut Uudessa Seelannissa kansallissankari. Lokakuussa hän oli mielipidetutkimusten mukaan maassa suositumpi kuin John Banks, ja muutama viikko sitten hän sai kunnian avata Aucklandin joulukadun. Eilisessä pääkirjoituksessaan (27.12.) The New Zealand Herald kiitteli häntä esimerkillisenä yrittäjänä, joka on paljastanut poliitikkojen korruption.

Helsinkiläisen tytön tapauksessa oli vähemmän draamaa, mutta sekin nousi BBC:n uutisiin. Lehtitietojen mukaan yhdeksänvuotias tyttö oli yrittänyt ladata läppärilleen Pirate Bay-palvelusta suosikkilaulajansa Chisun levyn. Tyttö jäi kiinni Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen järjestämässä tehoiskussa, ja isältä vaadittiin 700 euron korvausta ja vaitiololupausta. Kun isä kiisti latauksen, poliisi kävi takavarikoimassa tytön läppärin.

Tytön isä kirjoitti tapauksesta Facebook-sivuilleen, ja tieto levisi vertaisverkoissa nopeasti kansainvälisiin uutistoimistoihin. Tytön nuoren iän lisäksi toimittajia on selvästikin hellyttänyt läppärissä ollut Nalle Puhin kuva, joka pääsi kaikkiin otsikkoihin. Pahennusta taas herätti poliisin tehoiskun varhainen ajankohta, kello kahdeksan aamulla, jolloin toimittajat ilmeisesti mieluiten nukkuisivat. Isä suostui maksamaan puolet vaaditusta korvauksesta, TTVK luopui kanteesta ja tyttö sai läppärinsä takaisin.

Tämäkin tapaus jättää ikävän maun. Jos musiikin lataus netistä on laitonta, on ymmärrettävää että sitä valvotaan. Valvonta on kuitenkin saanut omituisia piirteitä. Koska vain pieni osa syyllisistä saadaan kiinni, varoitukseksi muille vaaditaan mahdollisimman ankaria seuraamuksia. Useimmissa tapauksissa kysymys näyttäisi olevan lievistä tekijänoikeusrikkomuksista. Syyllisiltä vaaditaan kuitenkin viisinumeroisia korvauksia heidän aiheuttamistaan taloudellisista vahingoista, joita ei käytännössä pystytä mittaamaan objektiivisesti. Vaihtoehtona tarjotaan pienempää korvausta ja vaitiolovelvollisuutta. Syylliset tietävät, että oikeudenkäynnistä aiheutuisi joka tapauksessa mittavat kustannukset, joten on parasta myöntyä. Vaitiololupauksen vuoksi kukaan ulkopuolinen ei saa kokonaiskuvaa aiheutetuista vahingoista tai maksetuista korvauksista, eikä kiistanalaisissa tapauksissa saada tuomioistuimen ratkaisua esimerkiksi siitä, mikä on tällaisissa tapauksissa vanhempien vastuu lastensa tekemisistä.

Tässä tapauksessa omituinen lisämaku tulee myös siitä, että isän kertoman mukaan talousrikososaston poliisit olivat neuvoneet häntä maksamaan sovinnolla TTVK:n vaatimat korvaukset. Jos tämä pitää paikkansa, merkitseeko se että tekijänoikeusasioissa kaikki ovat syyllisiä kunnes toisin osoitetaan?

Monissa Euroopan maissa on jo löydetty sivistyneempiä ratkaisuja. Saksassa korvauksille on tällaisissa tapauksissa säädetty yläraja. Britanniassa tekijänoikeusrikkomuksia varten perustetaan erityinen ”small claims  court”, jossa osapuolten kustannukset jäävät huomattavasti pienemmiksi.