perjantai 24. helmikuuta 2017

Sammuvatko kaapelikanavat?

Jo muutaman päivän ajan uutisissa on hehkutettu, että eräiden tv-kanavien näkyvyys kaapeliverkossa uhkaa loppua lähipäivinä. Uhanalaisia ovat ainakin Ava, Hero ja Jim. HS:n mukaan ”Kanavanäkyvyyden vaarantava tilanne syntyi, kun tekijänoikeusjärjestöt alkoivat vaatia kaapelioperaattoreilta uutta tekijänoikeusmaksua EU-säädöksiin perustuen. Operaattorit kieltäytyivät maksamasta, eivätkä tv-yhtiötkään olleet valmiita maksamaan. DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen sanoo, että DNA on valmis jatkamaan sopimusta vain vanhalta pohjalta, eikä aio taipua lisämaksuihin tekijänoikeuksista. Laki ei hänen mukaansa salli operaattorin periä vaadittuja lisämaksuja kaapeliasiakkailta.

Kauppalehden mukaan taas ”Nelonen Median kuluttajaliiketoiminnan johtajan Lassi Tasajärven mukaan tekijänoikeusjärjestöjen korvausvaatimukset ovat syy tv-yhtiöiden ja kaapelioperaattorien kiistaan jakelusopimusneuvotteluissa.”

Yksikään uutislähde ei ole muistanut kertoa, että laki on muuttunut, eikä asian pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Eduskunta hyväksyi jo vuonna 2015 hallituksen esityksen mukaisesti tekijänoikeuslain 25 i pykälän, Jakeluvelvoitteen alaisten ohjelmien edelleen lähettäminen. Vastaava säännös on itse asiassa ollut laissa yhtä kauan kun Suomessa on ollut kaapelitelevisiotoimintaa, vaikka se välillä kumottiinkin. Nyt se on EU:n vaatimuksesta taas palautettu.

Tekijänoikeuslain näkökulmasta asia on ihan selvä (vaikka voidaankin kysyä, pitäisikö sen olla näin). Televisioyhtiöillä on normaalisti oikeudet ohjelmiensa lähettämiseen katsojien antenneihin. Kun väliin astuu kolmas osapuoli, vaikkapa kaapeliyhtiö tai tallennuspalvelu, joka tekee toiminnallaan bisnestä, kyseessä on uusi käyttötapahtuma. Suorasta antennivastaanotosta ei synny mitään lisäkorvauksia.

Onko jonkun todella maksettava eri korvaus siitä, että ohjelma tulee katsojien vastaanottimeen kaapeliverkon kautta? Ja jos on, eikö sen pitäisi koskea myös Ylen kanavia? Ehkä ei pitäisi. Mutta toisaalta kaapelioperaattorit ovat hyvin tienneet. että tällainen laki on olemassa. Taloyhtiöt on vain erehdytetty uskomaan, ettei tästä voi koskaan aiheutua mitään lisäkustannuksia. (Mahdollisten kustannusten tasoa puitiin muuten jo lain valmistelun yhteydessä, ja silloin kävi ilmi, että kyse olisi marginaalisista summista).

Minun puolestani Ava, Hero ja Jim saavat hyvinkin katketa vastaanottimestani. Katson sen sijaan YouTubea. Ihmetyttää kuitenkin, miten heppoisesti asiasta on uutisoitu. Mihin on unohtunut taustatietojen tarkistaminen? Olisi joku voinut ainakin kertoa, että eduskunta on jo päättänyt asiasta kaksi vuotta sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti