Jo muutaman päivän ajan
uutisissa on hehkutettu, että eräiden tv-kanavien näkyvyys kaapeliverkossa
uhkaa loppua lähipäivinä. Uhanalaisia ovat ainakin Ava, Hero ja Jim. HS:n mukaan ”Kanavanäkyvyyden vaarantava tilanne syntyi, kun
tekijänoikeusjärjestöt alkoivat vaatia kaapelioperaattoreilta uutta
tekijänoikeusmaksua EU-säädöksiin perustuen. Operaattorit kieltäytyivät
maksamasta, eivätkä tv-yhtiötkään olleet valmiita maksamaan. DNA:n
kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen sanoo, että DNA on valmis jatkamaan sopimusta vain
vanhalta pohjalta, eikä aio taipua lisämaksuihin tekijänoikeuksista. Laki ei
hänen mukaansa salli operaattorin periä vaadittuja lisämaksuja
kaapeliasiakkailta.
Kauppalehden
mukaan taas ”Nelonen Median
kuluttajaliiketoiminnan johtajan Lassi Tasajärven mukaan tekijänoikeusjärjestöjen korvausvaatimukset ovat syy tv-yhtiöiden
ja kaapelioperaattorien kiistaan jakelusopimusneuvotteluissa.”
Yksikään
uutislähde ei ole muistanut kertoa, että laki on muuttunut, eikä asian
pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Eduskunta hyväksyi jo vuonna 2015
hallituksen esityksen mukaisesti tekijänoikeuslain 25 i pykälän, Jakeluvelvoitteen alaisten ohjelmien
edelleen lähettäminen. Vastaava säännös on itse asiassa ollut laissa yhtä kauan
kun Suomessa on ollut kaapelitelevisiotoimintaa, vaikka se välillä
kumottiinkin. Nyt se on EU:n vaatimuksesta taas palautettu.
Tekijänoikeuslain
näkökulmasta asia on ihan selvä (vaikka voidaankin kysyä, pitäisikö sen olla
näin). Televisioyhtiöillä on normaalisti oikeudet ohjelmiensa lähettämiseen katsojien
antenneihin. Kun väliin astuu kolmas osapuoli, vaikkapa kaapeliyhtiö tai
tallennuspalvelu, joka tekee toiminnallaan bisnestä, kyseessä on uusi
käyttötapahtuma. Suorasta antennivastaanotosta ei synny mitään lisäkorvauksia.
Onko jonkun todella
maksettava eri korvaus siitä, että ohjelma tulee katsojien vastaanottimeen
kaapeliverkon kautta? Ja jos on, eikö sen pitäisi koskea myös Ylen kanavia? Ehkä
ei pitäisi. Mutta toisaalta kaapelioperaattorit ovat hyvin tienneet. että
tällainen laki on olemassa. Taloyhtiöt on vain erehdytetty uskomaan, ettei
tästä voi koskaan aiheutua mitään lisäkustannuksia. (Mahdollisten kustannusten tasoa
puitiin muuten jo lain valmistelun yhteydessä, ja silloin kävi ilmi, että kyse
olisi marginaalisista summista).
Minun puolestani Ava, Hero ja Jim saavat
hyvinkin katketa vastaanottimestani. Katson sen sijaan YouTubea. Ihmetyttää
kuitenkin, miten heppoisesti asiasta on uutisoitu. Mihin on unohtunut
taustatietojen tarkistaminen? Olisi joku voinut ainakin kertoa, että eduskunta
on jo päättänyt asiasta kaksi vuotta sitten.