Kenelle kuuluvat kopiointikorvaukset?

Kun kustantaja julkaisee teoksen, se sopii kirjailijan kanssa tekijänoikeuksista. Yleensä kirjailija luovuttaa kustantajalle oikeuden julkaista teos ja saa vastineeksi joko kertakaikkisen korvauksen tai osuuden myyntituloista. Joskus kirjailija on tyytyväinen siihen, että saa tekstinsä julkisuuteen ilman rahallista korvausta. Tämä on tavallista ainakin tieteellisen kirjallisuuden alalla.

Mutta mitä tapahtuu, kun teoksesta saadaan myyntitulojen lisäksi muita tuloja? EU:ssa kirjoista maksetaan kopiointikorvauksia ja lainauskorvauksia, jotka maksetaan tekijänoikeusjärjestöjen kautta. Mikä osa näistä tuloista kuuluu tekijälle, mikä kustantajalle?

Saksassa näitä oikeuksia hallinnoi VG Wort. Järjestöön kuuluu tuhansia kirjailijoita ja satoja kustantajia, ja se vastaa suunnilleen Suomen Kopiostoa. Tähän saakka VG Wort on jakanut korvaukset puoliksi kustantajien ja kirjailijoiden kesken. Vuonna 2011 tietokirjailija ja tekijänoikeusjuristi Martin Vogel haastoi järjestön oikeuteen, koska hänen mukaansa kustantajilla ei ollut oikeutta osuuteen. Muutama viikko sitten Saksan korkein oikeus Bundesgerichtshof ratkaisu jutun Vogelin vaatimuksen mukaisesti. Kustantajat joutuvat taannehtivasti maksamaan kirjailijoille yli 20 miljoonaa vuoden 2012 jälkeen maksettuja korvauksia. Börsenblatt ehti jo todeta, että päätös järisyttää koko Saksan kirjankustannusalaa.

Päätös kuvastaa hyvin tekijänoikeuksien harmonisointiin liittyviä ongelmia EU:ssa. Perusoikeudet ovat kaikkialla samat, ja tekijänoikeusjärjestöistäkin on oma direktiivinsä, mutta kukaan ei tiedä, miten kopioini- ja lainauskorvaukset käytännössä jaetaan eri jäsenmaissa. Suomessa lainauskorvaukset maksetaan yksinomaan kirjailijoille, tästä on tekijänoikeuslaissa erityinen säännös, mutta kopiointikorvauksissa on noudatettu suunnilleen samanlaista menettelyä kuin Saksassa.

Joskus hamassa nuoruudessani (1970-luvulla?) olin mukana Suomen arvostelijain liiton hallituksessa. Muistaakseni meilläkin puitiin silloin kopiointikorvausten jakoa kirjailijoiden ja kustantajien kesken. Kustantajat taisivat alun perin saada kakusta isomman palan kuin tekijät. Arvostelijat veivät asian välimiesmenettelyyn samoilla perusteilla kuin Vogel nyt. Välimiehet korjasivat hieman jakosuhdetta, mutta kustantajien osuutta perusteltiin aiemmin sovitulla käytännöllä. Jos asia olisi ratkaistu Saksan korkeimmassa oikeudessa (ajatusleikki!), koko potti olisi ilmeisesti tullut tekijöille. Isoista summista ei tosin ollut kyse.

Saksan ratkaisussakaan ei sanota, ettei kustantajille voida maksaa osuutta korvauksista. Tuomioistuimen mukaan tämä edellyttää kuitenkin, että tästä on sovittu alkuperäisessä kustannussopimuksessa. Jos tekijä ei ole luovuttanut osuutta näistä oikeuksista kustantajalle, ne kuuluvat yksin hänelle. Nykyisissä kustannussopimuksissa asia taitaakin jo olla huomioitu, ja pahimmassa tapauksessa kirjoittajaparat joutuvat luopumaan kaikesta muusta paitsi moraalisista oikeuksistaan.

Bundesgerichtshofin ratkaisu on jo saanut vuoret liikkumaan. Saksassa epäilemättä neuvotellaan uusista sopimuksista VG Wortin taustajärjestöjen kesken. EU-komission tuoreessa muistiossa tekijänoikeuksien tulevaisuudesta heitetään esiin ajatus, jonka mukaan graafisille kustantajille voitaisiin antaa samanlaiset naapurioikeudet kuin äänilevyjen ja elokuvien tuottajille. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, miten asia etenee.