Äänilevyn historiaa etsimässä

Kävin muutama viikko sitten Berliinissä kartoittamassa äänilevyn historian muistomerkkejä. Sattumalta majoituin hotelliin, joka sijaitsee Prenzlauer Alleen ja Erich Weinert Strassen kulmassa. Mikä ihmeen Weinert? Nimi jäi pyörimään päässäni, kunnes oivalsin, että mies liittyy myös äänilevyn historiaan. Erich Weinert oli runoilija, Brechtin ja Buschin kaveri. Rote Raketen –niminen agit prop -ryhmä levytti vuonna 1930 Weinertin ja Hanns Eislerin laulun ”Roter Wedding”. Löytyy Bear Familyn CD-uudelleenjulkaisulta.

Tämä on tuskin riittänyt omaan nimikkokatuun. Hitlerin valtaannousun jälkeen Weinert pakeni ensin Ranskaan ja sitten Neuvostoliittoon, missä hänet nimitettiin poliittisista pakolaisista ja sotavangeista muodostetun Vapaan Saksan kansalliskomitean puheenjohtajaksi. Sodan päätyttyä komitean jäsenistä muodostettiin tulevan DDR:n johto, mutta Weinert oli jo sairas mies ja kuoli vuonna 1953. Jokin aika sen jälkeen hän sai Itä-Berliiniin, Prenzlauer Bergin kaupunginosaan oman nimikkokadun.

Vuosien mittaan Berliinin kadut ovat vaihtaneet nimeä moneen kertaan. Parin korttelin päässä hotellistani olisi DDR-aikana ollut bulgarialaisen kommunistijohtajan kunniaksi nimetty Dimitrovstrasse, mutta nykyisin se on saanut takaisin keisarivallan aikaisen nimensä Danziger Strasse. Weinert on saanut pitää oman katunsa.

Historiallisten henkilöiden, kirjailijoiden ja poliitikkojen mukaan nimettyjä katuja ja aukioita Berliinistä löytyy kuinka paljon tahansa. Oma suosikkini on Rudi Dutschke Strasse, joka muodostaa jatkon Axel Springer Strassella. Jotkut saattavat vielä muistaa Wolf Biermannin laulun ”Kolme luotia Rudi Dutschkeen”, jonka Sinikka Sokka ja Pekka Aarnio levyttivät suomeksi joskus vuoden 1970 paikkeilla. Muistaakseni siinä mainitaan myös lehtikustantaja Axel Springer, jonka lehtitalo sijaitsee näillä tienoilla. Berliiniläistä huumoria?

Äänilevyn historiaan liittyviä paikannimiä Berliinissä on niukasti. Richard Tauber ja Marlene Dietrich löytyvät kartalta, samoin operettisäveltäjä Paul Lincke. 1910-luvun kabareetähti Claire Walldoff on saanut kadunpätkän läheltä liittokanslerin virastoa, mutta harva muistaa enää hänen levytyksiään. Walldoff tunnetaankin nykyisin paremmin seksuaalisen tasa-arvoisuuden uranuurtajana. Muuten menneitten vuosien saksalaiset iskelmä- ja kabareetähdet puuttuvat Berliinin kartalta.

Huonosti on käynyt myös äänilevyn historiaan liittyville muistomerkeille. 1900-luvun alusta toiseen maailmansotaan Berliini oli yksi kansainvälisen musiikkiteollisuuden keskuksista, ja monilla levy-yhtiöillä oli täällä päämajansa. Kreuzbergia olisi sata vuotta sitten voitu kutsua Euroopan piilaaksoksi, sillä kaupunginosa oli täynnä uutta teknologiaa hyödyntäviä yrityksiä. Kun selailee sen aikaisia äänilevyalan ammattilehtiä, huomaa että pelkästään Ritterstrassella majaili yhteen aikaan lähes kymmenen levy-yhtiötä, niiden joukossa Columbia. Odeon, Zonophon ja Beka.

Kreuzbergille kävi toisessa maailmansodassa huonosti, se pommitettiin vuonna 1945 lähes maan tasalle. Vuonna 1946 otetuissa valokuvissa Ritterstrassella näkyy vain rauniokasoja. Aluetta ryhdyttiin kehittämään vasta muurin sortumisen jälkeen, ja nykyisin kadulla on 1990-luvulla rakennettuja siistejä kerrostaloja.

On Kreuzbergissä toki jäljellä vanhaakin. Keisarillinen patenttitoimisto Gitschiner Strassella on edelleen pystyssä. Tänne toimitettiin sata vuotta sitten Kreuzbergin verstaista kymmeniä äänilevyyn liittyviä patenttihakemuksia. Oma suosikkini on laulava joulukuusi, levysoittimen ja joulukuusen jalan yhdistelmä. Patenttitoimiston lähellä ollut Belle-Alliance Platz on hävinnyt kartalta, sen paikalla seisoo EU:n patenttiviraston uusi rakennus.

Vuonna 1919 pystytetty Carl Lindström AG:n äänilevytehdas Spree-joen varrella, Schlesische Strasse 26, on myös jokseenkin saman näköinen kuin ennen sotia. Vain korkea savupiippu on purettu. Täällä valmistettiin aikanaan Odeon-, Parlophon-, Homocord- ja Columbia-merkkisiä levyjä, joita vietiin joka puolelle maailmaa Kiinaa ja Suomea myöten. Tunnetussa valokuvassa Dallapé-miehet Ville Alanko ja Esa Katajavuori poseeraavat vuonna 1930 tehtaan portilla. Toisessa kuvassa Georg Malmsten levyttää samana vuonna Lindströmin suuressa studiossa Otto Dobrindtin studio-orkesterin kanssa.

Carl Lindström oli ruotsalainen keksijä, joka saapui vuonna 1895 Berliinin ja perusti tänne pienen verstaan, jossa valmistettiin fonografeja ja muita teknisiä laitteita. Firma menestyi niin hyvin, että siitä tuli ensimmäiseen maailmansotaan mennessä Euroopan suurin levysoitinten valmistaja, ja toimintaansa laajentaakseen se osti 1910-luvulla useimmat pienet saksalaiset levy-yhtiöt. Lamavuosina Lindström sulautui osaksi englantilaista EMI-konsernia, mutta toimintaa johdettiin edelleen Berliinistä käsin. Georg Malmsten kävi täällä levyttämässä vielä sotavuosina, ja Palle kirjoitti hänelle Tempelhofin lentokentällä tupakka-askin kanteen ”Tellervon” sanat.

Schlesische Strassen tehdas säilyi sodassa pienin vaurioin, mutta eristetyssä Länsi-Berliinissä ei enää kannattanut harrastaa teollista toimintaa. Yhtiö muutti Kölniin, ja 1970-luvulla yhtiön nimi poistettiin kaupparekisteristä, kun Lindström sulautettiin lopullisesti EMIin. Vanha tehdasrakennus toimii nykyisin pienteollisuustalona, johon ulkopuolisilla ei ole asiaa. Talo on helppo ohittaa kokonaan, mutta se on Schlesische Strassella viimeinen rakennus vasemmalla ennen Landwehrkanalin yli johtavaa siltaa. Jos kävelee parikymmentä metriä Spreen rantaan, voi nähdä joen toisella puolella Universalin päämajan, joka kertoo että Berliini on taas yksi musiikkibisneksen keskuksista.