Hyvitysmaksua ei sittenkään saa rahoittaa valtion budjetista?

Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu on yksi niistä EU-oikeuden kummajaisista, jotka ovat työllistäneet toistuvasti unionin tuomioistuinta. Viime torstaina (9.6.2016) tuomioistuin julkisti uuden hyvitysmaksua koskevan ratkaisunsa, joka saattaa vaatia muutoksia myös Suomen tekijänoikeuslakiin. Päätös löytyy verkosta nimellä Egeda C-470/14. Osapuolina asiassa olivat Espanjan valtio ja espanjalaiset tekijänoikeusjärjestöt.

Pitkämuistiset tietävät, että 1980-luvulla eräissä Euroopan maissa (myös Suomessa) otettiin käyttöön ns kasettimaksu. Se oli tyhjien ääni- ja videokasettien hinnasta peritty lisämaksu, joka tilitettiin taiteilijoille korvauksena siitä, että heidän teoksiaan oli mahdollisesti (jopa todennäköisesti) kopioitu yksityiseen käyttöön.  Vuonna 2001 kasettimaksua vastaavasta yksityisen kopioinnin hyvitysmaksusta säädettiin EU:n tietoyhteiskuntadirektiivissä.

Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Tyhjiä kasetteja ei enää myydä, markkinoille on tullut lukemattomia uusia laitteita, joilla voi tehdä kopioita: skannerit, printterit, älypuhelimet, tabletit, läppärit, pelikonsolit, navigaattorit, vaikka mitä. Usein kopiointimahdollisuus on käyttäjän kannalta toissijainen. Toisaalta kopioinnin määrä on saattanut vähentyäkin laillisten suoratoistopalveluiden ja digitaalisten verkkokauppojen yleistyessä.

Tekniikan muuttuessa maksujen kerääminen on tullut yhä vaikeammaksi. Jokaisen uuden laitteen kohdalla tekijänoikeusjärjestöt ja teollisuus vääntävät kättä siitä, pitäisikö laitteen kuulua hyvitysmaksun piiriin ja jos pitäisi, kuinka suuri maksun tulisi olla. Jokainen EU-maa on päätynyt omaan tulkintaansa direktiivistä. Pari vuotta sitten Espanjan hallitus kyllästyi riitelyn niin että se päätti maksaa korvauksen valtion budjetista. Veronmaksajiahan laitteiden käyttäjätkin ovat. Viime vuonna Suomi päätyi samaan ratkaisuun.

Espanjalaiset tekijänoikeusjärjestöt eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä, sillä niiden mielestä korvausten taso oli liian alhainen. Ne veivät asian oikeuteen, ja nyt EU:n tuomioistuin on tullut siihen tuloksiin, ettei hyvitysmaksua voida maksaa valtion budjetista. Espanja joutunee miettimään asian uudelleen, ja ilmeisesti Suomikin joutuu harkitsemaan toisenlaista ratkaisua.

Tuomioistuimen päättelyketju on mielenkiintoinen. Toisin kuin usein väitetään, hyvitysmaksu ei ole EU:ssa pakollinen. Jäsenvaltioilla on direktiivin mukaan mahdollisuus kieltää yksityinen kopiointi kokonaan; näin on Britanniassa tehty. Mutta jos yksityinen kopiointi sallitaan, korvaus on perittävä niiltä henkilöiltä, jotka ostavat kopiointiin soveltuvia laitteita. Jos hyvitysmaksu suoritetaan valtion budjetista, maksumiehiksi joutuvat myös veronmaksajat, jotka eivät omista mitään tällaisia laitteita. Ratkaisussa nimenomaan todetaan:

”Unionin tuomioistuimelle jätetyistä asiakirjoista ei ilmene, että käsiteltävässä asiassa voitaisiin soveltaa jotakin säännöstä, jonka mukaan ne oikeushenkilöt, jotka eivät joka tapauksessa kuulu direktiivin 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan soveltamisalaan, voisivat pyytää vapautusta velvollisuudesta osallistua mainitun hyvityksen rahoittamiseen tai ainakin pyytää maksun palauttamista.”

On vaikea nähdä, miten tällainen vapautus voitaisiin käytännössä järjestää. Tuskin on ajateltavissa, että veroilmoitukseen lisättäisiin kohta, jossa verovelvollinen ilmoittaa, ettei hänellä ole mitään kyseisiä laitteita – tällä säästäisi veroissa nykyisen korvaustason mukaan noin kaksi euroa vuodessa. Vaihtoehtoisesti Suomen valtio voisi väittää EU:n komissiolle, että Suomessa kaikilla veronmaksajilla on jo älypuhelin, joten palautuksia ei tarvita. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten asia etenee.