Opetusministeriö julkaisi 17.11. lyhyen tiedotteen, jonka
otsikkona oli ”Lainauskorvauksiin tulossa reilu korotus”. Kysymys on jo
vakiintuneesta korvauksesta, joka maksetaan (lähinnä kotimaisille)
kirjailijoille siitä, että heidän teoksiaan on lainattu kirjastoista. Korvaussumma
nostetaan vuositasolla neljästä kahdeksaan miljoonaan. Ministeri Piia Viitasen
mukaan tekijät saavat lainauksesta nyt aikaisempaa kohtuullisemman korvauksen
Tiedotteen lopussa kerrottiin myös lyhyesti, että vuoden 2015 talousarvioon
esitetään uutta 11 miljoonan määrärahaa yksityisen kopioinnin
hyvitysjärjestelmää varten.
Tämä on melkoinen uutinen - ainakin sille (hyvin pienelle)
asianharrastajien ryhmälle, joka on seurannut hyvitysmaksujärjestelmän
kehitystä 1980-luvulta saakka. Alun perin hyvitysmaksuja perittiin c- ja
vhs-kaseteista, joilla kopioitiin enimmäkseen radio- ja televisio-ohjelmia.
Maksu perittiin siis kuluttajilta, jotka tekivät kopioita. Ne, jotka ostivat eniten tyhjiä kasetteja,
maksoivat myös eniten. Korvauksien jako perustui suurelta osin Yleisradion
ohjelmatietoihin. Ne joiden levyjä oli soitettu eniten, saivat myös suurimmat
korvaukset.
Vuosien mittaan järjestelmä on muuttunut yhä sumeammaksi. C-kasetteja
ei enää ole, niiden tilalle on tullut suuri määrä laitteita ja järjestelmiä, joita
käytetään kopiointiin ja moneen muuhunkin tarkoitukseen. Tekijänoikeusjärjestöt
ja elektroniikkateollisuus ovat jo pitkään käyneet sotaa siitä, mihin
laitteisiin hyvitysmaksu tulisi ulottaa. EU:n direktiivistä ei ole paljon apua:
se määrää vain, että oikeudenhaltijoiden on saatava sopiva hyvitys, jos
jäsenvaltio sallii yksityisen kopioinnin. Yksityiskohdista päättäminen on
jätetty kunkin valtion harkintaan. Tämä on poikinut EU:n tuomioistuimeen
lukuisia riitajuttuja, kun jompikumpi osapuoli on ollut tyytymätön kansallisiin
ratkaisuihin.
Espanjan valtio kyllästyi ensimmäisenä jo pari vuotta sitten riitoihin,
kun EU-tuomioistuin pakotti sen uudistamaan järjestelmänsä. Maan syntinä oli
se, ettei hyvitysmaksuja palautettu yrityskäyttöön myydyistä laitteista (kuten Suomessa tehdään).
Espanjan hallitus päätti ryhtyä maksamaan hyvitysmaksut valtion budjetista.
Suomi on nyt siis päättänyt edetä Espanjan viitoittamalla tiellä.
Julkaistusta tiedotteesta ei käy tarkemmin ilmi, miten ja milloin päätetty
muutos toteutetaan. Eduskunnan on ensin hyväksyttävä vuoden 2015 budjetti. Sen
jälkeen joudutaan ilmeisesti muuttamaan tekijänoikeuslain ja –asetuksen
hyvitysmaksua koskevat kohdat. Alentavatko elektroniikkakauppiaat jo myynnissä
olevien laitteiden hintaa sinä päivänä kun hyvitysmaksu poistuu? En oikein
jaksa uskoa tähän, mutta ajan mittaan hinnat toivottavasti laskevat, kun
hyvitysmaksuja ei enää eritä kuluttajilta vaan suoraan veronmaksajilta.
Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Espanjan
tekijänoikeusjärjestöt ovat valittaneet EU:n tuomioistuimeen hyvitysmaksujen
siirtämisestä budjettiin. Järjestöt väittävät, että Espanjan ratkaisu on
direktiivin vastainen, koska yhteys kopioiden tekijöiden ja maksun välillä
katoaa. Kaikki veronmaksajathan eivät tee kopioita. Järjestöjä hiertää
kuitenkin enemmän se, että budjettirahoitukseen siirtymisen yhteydessä
korvausten taso laski roimasti. Ilmeisesti ne eivät kuitenkaan ole uskaltaneet
valittaa tuomioistuimeen pelkästään hyvityksen sopivasta määrästä: tästä ei ole
ennakkotapauksia.
Suomessa
tuskin tarvitsee pelätä, että hyvitysmaksuissa kävisi samalla tavoin kuin
autoverossa, jossa EU-tuomioistuin pakotti Suomen muuttamaan systeemiä. Elektroniikkateollisuus ei ainakaan valita, kun se pääsee eroon
työläästä hyvitysmaksujen perinnästä. Tekijänoikeusjärjestöillä ei myöskään ole
aihetta valittaa, kun maksu nousee vuoden 2013 6,7 miljoonasta 11 miljoonaan.
Tulee kuitenkin olemaan mielenkiintoista nähdä, mihin uusi raha ohjataan. Av-tuotantoon,
musiikkituotantoon, henkilökohtaisiin tilityksiin tai johonkin muuhun? Kuka
päättää jakosuhteesta? Kirjallisia teoksiakin kopioidaan, ainakin jonkin
verran, mutta tähän saakka ne ovat jääneet korvausjärjestelmän ulkopuolelle. EU:n
tuomioistuimen aikaisempien tulkintojen mukaan osa rahoista voidaan ohjata
”tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin”, mutta osa on mahdollisuuksien mukaan
maksettava niille, joiden teoksia on todella kopioitu. Tämänkään selvittäminen
ei ole aivan yksinkertaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti