Kuka suojelisi public domainia?

Yhdysvalloissa on parhaillaan menossa Copyright week, toisenlainen tekijänoikeusviikko, jonka taustalla ovat kaikki amerikkalaiset kirjastojärjestöt, Electronic Frontier Foundation  ja lukuisia muita organisaatiota. Uutena intressiryhmänä mukana ovat kierrätystä edistävät järjestöt (!). Tavoitteena on kiinnittää huomiota tekijänoikeuslain kipukohtiin. Osa teemoista liittyy amerikkalaisen lainsäädännön erikoispiirteisiin, mutta osa relevantteja kaikkialla maailmassa. Viikon teemat ovat seuraavat:

Lainsäädännön avoimuus

Public domainin suojeleminen

Vapaa pääsy julkisesti tuotettuun aineistoon

Minkä ostit, saat pitää

Fair use eli tekijänoikeuden rajoitukset

Tekijänoikeuden tasapaino

Lainsäädännön avoimuus on Yhdysvalloissa ajankohtainen asia sen jälkeen, kun Edgar Snowden paljasti, että maa käy Tyynenmeren alueella salaisia neuvotteluja immateriaalioikeuksista. ”Minkä ostit, saat pitää” (You bought it, you own it) alkaa myös olla kuuma kysymys sähköisen kaupankäynnin kasvaessa. Kuluttajat ovat huomanneet, ettei musiikkitiedoston tai e-kirjan ostaja olekaan saanut rahoillaan muuta kuin oikeuden teoksen tilapäiseen käyttöön. Ongelma on polttava varsinkin kirjastoissa, jotka eivät voi lainata asiakkailleen e-kirjoja samalla tavoin perinteisiä kirjoja. Uutta on, että ongelman ovat nyt tiedostaneet myös kierrätystä tukevat järjestöt kuten Reuse Alliance. Olemme tottuneet siihen, että voimme kierrättää joululahjaksi saadut kirjat edelleen tuttujen luettaviksi. Sähkökirjojen kanssa tämä ei enää ole laillista.

”Public domain” on käsite, joka nousee amerikkalaisessa tekijänoikeuskeskustelussa jatkuvasti esiin. Suomen kielessä sille ei ole täsmällistä vastinetta. Teknisesti katsoen ”public domain” merkitsee ”teoksia, joiden tekijänoikeus on jo vanhentunut”, mutta se on samalla lailla kielteistä kapulakieltä kuin ”verovelvollisen kanssa avioliitonomaisessa suhteessa elävä henkilö”. Nykykielessä ilmaisun on korvannut käsite ”avoliitto”, siitä on tullut ymmärrettävä ja hyväksyttävä. Public domainilla ei ole samanlaista vastinetta. Ehkä yhteinen kulttuuriperintö?

Public domainissa olevat teokset ovat ihmiskunnan yhteistä kulttuuriperintöä. Näiden teosten tekijät ovat kuolleet ajat sitten; he ja heidän perillisensä ovat saaneet nauttia teosten tuotosta sovitun ajan. Suomessa public domainiin kuuluvat esimerkiksi Aleksis Kiven, Eino Leinon, Johannes Linnankosken, Oskar Merikannon ja Akseli Gallen-Kallelan teokset, mutta aina ei ole helppo selvittää, mitkä teokset siihen kuuluvat ja mitkä eivät. 

Yhdysvalloissa kysymys on polttava, koska suoja-aikoja koskevat säännökset ovat usein epämääräisiä ja poikkeavat kansainvälisestä käytännöstä. Esimerkiksi ennen vuotta 1972 tehtyjen äänitteiden suojasta ei ole säädetty liittovaltion lailla, vaan osavaltojen lailla ja ”common lawilla”. Tämä merkitsee sitä, että jopa sata vuotta vanha äänite saattaa olla suojattu, mutta kukaan ei tiedä sen omistajaa.

Public domain on kuin luonnonsuojelualue, josta on helppo lohkoa paljoja yksityisille omistajille. Euroopassakin public domainista on leikattu suuria viipaleita lainsäädännön muutoksilla, viimeksi pidentämällä äänitteiden suoja-aika 50 vuodesta 70 vuoteen. Omituisin leikkaus on EU:n direktiiviin perustuva ja Suomenkin tekijänoikeuslaista löytyvä säännös, jonka mukaan vapaan mutta aikaisemmin julkaisemattoman teoksen julkaisija voi eräissä tapauksissa saada siihen uusia oikeuksia, joita ei tarvitse edes rekisteröidä mihinkään. Tällaisiin public domainin loukkauksiin Copyright week haluaa kiinnittää huomiota.

Tekijänoikeuden vuosi 2013

Tekijänoikeudesta on tullut niin mielenkiintoista, että alan kehitystä voi seurata kuin jännittävää tv-sarjaa. Joka jaksossa tapahtuu jotakin uutta. Suomessa tekijänoikeuslain muutoksia ajanut kansalaisaloite pääsi eduskuntaan, ja loppuvuodesta EU:n komissio julkisti avoimen kyselyn tekijänoikeuden muutostarpeista. Se löytyy komission verkkosivuilta.  

Tähän saakka EU:n tekijänoikeusdirektiivit on valmisteltu suppeissa piireissä ja tuloksia on usein kritisoitu. Nyt eurovaalien alla komissio pyytää ehdotuksia niin tekijöiltä, tuottajilta kuin loppukäyttäjiltäkin – siis keneltä tahansa. Kyselylomakkeessa on 36 sivua ja 80 kysymystä. Se on julkaistu vain englanniksi, mutta vastauksia voi lähettää millä tahansa unionin virallisista kielistä. Kaikkiin kysymyksiin ei tarvitse vastata. Kysely sulkeutuu viides helmikuuta. 

Maailmalla on muutenkin tapahtunut asioita, jotka kertovat että tekijänoikeuden alalla on löydetty uudenlaisia myönteisiä ratkaisuja. Spotify ja muut streaming-palvelut ovat vakiinnuttaneet asemansa musiikin jakelussa ja kääntäneet äänilevyteollisuuden pitkään jatkuneen alamäen nousuun. Alankomaissa tehty tutkimus kertoo, että piratismi on vähentynyt dramaattisesti sitä mukaa kun lailliset verkkopalvelut ovat yleistyneet. 

Musiikin ja elokuvan alalla digitaalinen jakelu on jo syrjäyttänyt vanhat formaatit. Kirjallisuuden alalla sähkökirja on vasta tekemässä tuloaan. Google Booksin yritykset perustaa maailman suurin sähköisten kirjojen kauppa takeltelevat amerikkalaisissa tuomioistuimissa, mutta monet Euroopan maat ovat ottaneet haasteen vastaan. Vuoden mielenkiintoisin uutinen oli Ranskan ja Norjan ilmoitus, että ne digitoivat kaikki 1900-luvulla julkaistut kirjat. Ranskassa tavoitteena on, että kaikki ranskankieliset kirjat ovat pysyvästi ostettavissa e-kirjoina. Norjassa palvelu on jo alkanut. Kaikkiaan 250 000 norjankielistä kirjaa tulee olemaan kansalaisten ilmaiseksi lainattavissa verkossa. 

Tarkoitukseni on ottaa sekä Ranskan ReLire että Norjan Bokhylla myöhemmin lähempään tarkasteluun. Tässä voi kuitenkin todeta, että molempien takana on innovatiivinen tekijänoikeudellinen ratkaisu, laajennettu sopimuslisenssi, josta on sovittu hyvässä yhteystyössä tekijöiden, kustantajien ja valtiovallan kesken. Kaikki näissä maissa 1900-luvulla julkaistut loppuunmyydyt kirjat voidaan nyt julkaista yhdessä sovittua korvausta vastaan uudelleen sähköisessä muodossa. Ranskassa laskun maksavat e-kirjojen ostajat, Norjassa kulttuuriministeriö. Molemmissa maissa digitoinnista vastaa kansalliskirjasto.

EU on tähän saakka suhtautunut kielteisesti laajennetun sopimuslisenssin käyttöön. Sen on pelätty rajoittavat oikeudenomistajien yksinoikeutta, mutta tilanne saattaa muuttua, kun Ranskakin on ottanut sen käyttöön. Laajennettu sopimuslisenssi ei ole täysin tuntematon meilläkään. Vastaavaa menettelyä käytetään, kun radio- ja televisioyhtiöt sopivat Teoston kanssa musiikin lähettämisestä ohjelmissaan. Kaikkea musiikkia voi soittaa, kaikki sävellykset maksavat yhtä paljon. Viime marraskuussa vastaava uudistus tuli voimaan myös televisioyhtiöiden ja lehtikustantajien arkistojen käytön suhteen. Lainmuutos helpottaa arkistojen julkaisemista verkossa, kun käytöstä ei tarvitse sopia erikseen tuhansien oikeudenomistajien kanssa. Sen enempää Yleisradio kuin suuret lehtikustantajat eivät ole vielä kertoneet, miten ne aikovat arkistojaan avata.

 

Norjan Bokhyllan tapainen kansallinen digitaalinen kirjasto ei olisi nykyisen tekijänoikeuslakimme mukaan Suomessa mahdollinen, vaikka rahat löytyisivätkin. Itse asiassa kaiken 1900-luvulla julkaistun suomalaisen kirjallisuuden julkaiseminen sähköisessä muodossa tulisi varmasti halvemmaksi kuin Helsinkiin suunniteltu irja.