L’exception culturelle saa uutta puhtia Ranskassa

En ole huomannut, että suomalaiset mediat olisivat vielä kommentoineen mietintöä, jonka Canal Plus-televisiokanavan entinen toimitusjohtaja Pierre Lescure jätti 13. toukokuuta presidentti Francois Hollandelle. Englanninkielisessä maailmassa ”Lescuren raportti” digitaalisen ajan kulttuuripolitiikasta on saanut melkoisesti huomiota. Oikeudenomistajia edustavat järjestöt ovat olleet pääosin tyytyväisiä, irvileuat ovat väittäneet, että tavoitteena on vain lihottaa ranskalaisia näyttelijöitä, jotka sitten häipyvät miljoonineen Venäjälle. Eniten huomiota ovat saaneet Lescuren ehdottama yhden prosentin vero älypuhelimille ja tietokoneille, sekä suunnitelmat pudottaa yksityisten piraattien maksimirangaistus 60 euron sakkoon. Teinien sijasta Ranska aikoo ryhtyä jahtaamaan niitä, jotka hyötyvät piratismista taloudellisesti.

 

Koko raporttia on syytä tarkastella Ranskan omaperäistä kulttuuripolitiikkaa vasten. Toisin kuin Suomessa, Ranskassa on kulttuuri- ja viestintäministeriö, ja viestintä nähdään olennaisena osana kulttuuripolitiikkaa. Ranskassa esimerkiksi kaikilta televisiokanavilta peritään maksu, joka käytetään kotimaisen elokuvatuotannon tukemiseen. Ajatellaan tilannetta Suomessa: ensin viestintäministeri myöntää uudelle tv-kanavalle toimiluvan, ja sen jälkeen kulttuuriministeri haluaa sen ryhtyvät rahoittamaan kotimaista elokuvatuotantoa? Ei varmasti onnistuisi. En väitä, että näin pitäisi tehdä, mutta Suomessa asia ei rakenteellisista syistä pääsisi edes harkintaan.

Raportin taustalla on yksi Ranskan kulttuuripolitiikan suurista ideoista, l’exception culturelle. EU neuvottelee parhaillaan Yhdysvaltain kanssa uudesta vapaakauppasopimuksesta.  Ranska on ilmoittanut, että taloudellisesti yhdentyvässä maailmassa kulttuurin pitää olla poikkeus, johon vapaakauppasopimukset eivät ulotu. Kysymys ei ole vain gallialaisesta snobismista, vaan Ranska on mm onnistunut kiristämään Googlelta huomattavan summan ranskalaisten kustantajien tukemiseen sillä perusteella, että Google nappaa hakukoneeseensa näiden tuottamia uutisia.

Lescuren raportti painaa lähes kaksi kiloa, ja siinä on peräti 80 kulttuurin ja viestinnän eri aloja koskevaa ehdotusta. Koko raportti on ladattavissa Ranskan kulttuuri- ja viestintäministeriön sivuilta. Oma ranskankielen taitoni ei riitä komiteamietintöjen lukemiseen, joten joudun arvioimaan sitä lehdistön kommenttien perusteella. Jos joku pystyy täsmentämään, tervetuloa mukaan.

Eniten huomiota on siis saanut Lescuren ehdottama yhden prosentin maksu älypuhelimille ja päätelaitteille (”smartphone tax” englanninkielisissä selostuksissa). Maksu täydentäisi nykyistä hyvitysmaksua ja myöhemmin korvaisi sen kokonaan. En ole kuitenkaan saanut selville (huono kielitaito), miten maksu suhtautuisi nykyiseen hyvitysmaksudirektiiviin. Olisiko kyseessä aito vero, jonka tuoton ministeriö voi jakaa harkintansa mukaan, vai sittenkin jonkinlainen tekijänoikeudellinen maksu? Varmaa kuitenkin on, että EU joutuu ottamaan tähän kantaa hyvitysmaksua uudistettaessa.

Mietinnössä ehdotetaan myös monia toimenpiteitä, joiden tavoitteena on parantaa (ranskalaisen) kulttuurin saatavuutta verkossa. Digitaalisten palveluiden verokohtelun pitää olla samanlainen kuin fyysisten tuotteiden. Äänitteiden verkkojakeluun ehdotetaan ilmeisesti eräänlaista pakkolisenssiä siltä varalta, että sopimusteitse ei päästä ratkaisuun asiasta. Uusien elokuvien jakelua verkossa helpotetaan. Nykyinen Hadopi, piratismia valvova viranomainen lakkautetaan presidentti Hollanden vaalilupausten mukaisesti ja sen tehtävät siirretään radio- ja televisiotoimintaa valvovalle viestintäneuvostolle CSA:lle.