torstai 5. tammikuuta 2017

Kansalliset kulttuurit, kansalliset musiikit

Suomi täyttää sata vuotta, ja sen kunniaksi pyrimme monin tavoin tekemään suomalaista kulttuuria tunnetuksi niin kotimaassa kuin maailmalla. Uuden vuoden aattona Töölönlahdella oli televisiossakin nähty mahtava spektaakkeli, joka Helsingin Sanomien mukaan löysi ”suomalaisia yhdistäviä tekijöitä nykykulttuurista”.

Mitä sitten on tämä suomalaisia yhdistävä kulttuuri, ja miltä se tuntuu ulkomaalaisesta, sellaisessa joka ei ole Suomessa kasvanut, käynyt suomalaista koulua ja katsonut koko ikänsä suomalaista televisiota? Iloitsemme siitä, että suomalaiset taiteilijat menestyvät maailmalla, mutta useimmiten ne näyttävät olevan sellaisia, jotka esiintyvät englanniksi tai joita on käännetty maailmankielille. Ei Saara Aaltokaan laula suomeksi, valitettavasti mutta ymmärrettävästi.

Maailman kulttuurissa on suuria ja pieniä virtoja. On varmasti myönnettävä, että me olemme saaneet muilta enemmän kuin muut meiltä. Meidän on vaikea nähdä, miltä oma kulttuurimme näyttää ulospäin, kun itse olemme koko ajan sen keskellä.  Mutta entä jos tekisimme ajatuskokeen ja yrittäisimme tutustua jonkun muun pienen maan kansalliseen kulttuuriin? Miltä se tuntuu?

Ensimmäisenä ongelmana on selvittää, mikä sitten on jonkin maan kulttuuria. Tanskan kulttuuriministeriö julkaisi vuonna 2006 ”Tanskan kulttuurin kaanonin”, jonka tavoitteena oli kertoa mm maahanmuuttajille, mikä ministeriön mielestä oli tärkeää ja olennaista tanskalaista kulttuuria. Tuolle kaanonille naureskeltiin Tanskassa. Monet (varsinkin listalta pudonneet) huomauttivat, ettei kulttuuria voi noin vain tiivistää yhteen listaan. Mutta ulkomaalaiselle kaanon tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutustua tanskalaiseen kulttuuriin ja testata omaa Tanskan tuntemustaan.

Kuten arvata saattaa, listalla on kansainvälisesti tunnettuja nimiä, Thorvaldsen, Nielsen, Kierkegaard, Blixen, von Trier. Ne kuuluvat myös Suomessa kulttuuriin kaanoniin. Listalla ovat myös Lego-palikat, Tanskan lahja maailman lapsille. Populaarimusiikkiakaan ei ole unohdettu, vaikka näin kymmenen vuotta myöhemmin kanonisoitujen tanskalaisten artistien lista tuntuu jo vanhentuneelta: Kim Larsen, Savage Rose ja Gasolin. Suomesta varmasti Sibelius, Aalto (Alvar, ei Saara), Kaurismäki ja Nightwish voisivat kuulua kansalliseen kaanonin, jonka toivoisimme ulkomaalaistenkin tuntevan.

Sitten tulee kuitenkin nimiä, jotka eivät kanonisoidusta asemasta huolimatta sano minulle mitään. Inger Christensenin runokokoelma Sommerfugledalen (1991) on jäänyt lukematta. Sebastianin albumi Stjerne till stöv ja C. V. Jörgensenin Tidens ternin laulut ovat myös menneet ohi korvien. Tanskan kulttuurin kaanoniin kuuluu myös Höjskolesange, Kansanopiston laulukirja. Se sisältää kaikki tanskalaisten rakastamat isänmaalliset laulut, joilla oli natsimiehityksen aikana suuri merkitys, mutta yhtään niistä en muista edes nimeltä. Suomessa sitä vastaisivat ainakin maakuntalaulut, Finlandia ja Sillanpään marssilaulu.

Minusta ei siis ole sivistyneeksi tanskalaiseksi, vaikka olen vuosien mittaan käynyt säännöllisesti Tanskassa ja ymmärrän kirjoitettua tanskaa kohtalaisesti. Suomeen muuttanut tanskalainen on luultavasti vielä heikommassa asemassa, hänellä ei ole apua edes kouluruotsista. Entä sitten, jos otetaan jokin muu pieni maa, jossa on oudompi kieli ja jonka kanssa meillä on vielä vähemmän kontaktia? Mitä me tiedämme slovenialaisesta, belgialaisesta tai liettualaisesta kulttuurista, mitä he tietävät meistä? Miten voisimme edes täsmentää kysymystä?

Latvian kulttuuriministeriö on – ilmeisesti Tanskan innoittamana – julkaissut oman kaanoninsa, jossa listataan latvialaisen kulttuurin keskeisiä saavutuksia Rundalen linnasta moderniin runouteen. Latvialaisen kirjallisuuden keskeisten teosten luettelo on jo tyrmäävä. Vain muutama teos on ilmestynyt suomen kielellä – esimerkiksi Rudolfs Blaumansin novellit ilmestyivät suomeksi jo 1923. Käännöksiä muillekin kielille, venäjää lukuun ottamatta, on vaikea löytää. Rupea siinä sitten perehtymään Latvian kirjallisuuteen. Suomalaista kirjallisuutta on ilmestynyt latviaksi huomattavasti enemmän, mutta tästä tuskin voi päätellä, kumpi on parempaa…

Parempi aloittaa musiikista. Suomalaisia varmasti ilahduttaa, että kanteleen soitto on ministeriön mukaan tärkeä osa latvialaista kulttuuriperintöä. Luettelossa on myös muita kiinnostavia säveltäjiä, ja monet mukaan otetuista teoksista näyttävät liittyvät samalla tavoin maan kansalliseen historiaan kuin vaikkapa Sibeliuksen Finlandia. Mutta millaista on latvialainen populaarimusiikki?

Peter von Baghilla oli tapana sanoa, että iskelmät ovat kansakunnan salattu historia. Latvian kulttuurin kaanoniin on nostettu vain yksi populaarimusiikin säveltäjä, Raimonds Pauls, joka tunnetaan Suomessakin. Hänen mainettaan meillä varjostaa kuitenkin loppuun kulutettu Miljoona ruusua, jonka onnettomalla suomennoksella ei ole yhteyttä alkuperäiseen. Mutta jos Pauls on kotimaansa Toivo Kärki, ketkä ovat Latvian Georg Malmsten, Olavi Virta, Unto Mononen, Juice Leskinen, Hector, Otto Donner ja CMX?

Aikaisemmin olisi ollut mahdotonta selvittää asiaa oleskelematta pitkään Latviassa. Internet on muuttanut kaiken: YouTuben, Spotifyn, Wikipedian ja muiden verkkopalveluiden aikana on helppoa tutustua Latvian kulttuuriin. Internet ei kuitenkaan ole kirjasto tai yliopisto, vaan täyteen ahdettu divari, jossa informaatio on itse etsittävä. Ajan mittaan tieto kuitenkin kumuloituu.

Pari vuotta sitten päätin ryhtyä kartoittamaan latvialaisen populaarimusiikin historiaa selvittääkseni, pitääkö Petterin väite paikkansa. Millainen on maan salattu historia? Kartoituksen tulokset löytyvät uudesta blogistani, jonka otsikkona on Sadan vuoden kuluttua Piebalgassa. Se on yksi Raimonds Paulsin monista lauluista. Latvian satavuotisjuhlat ovat marraskuussa 2018, ja siihen asti aion jatkaa blogia. Sen jälkeen voin ehkä tehdä vastaavan kartoituksen Tanskasta, tai Belgiasta...

Blogi löytyy osoitteesa  https://sadanvuodenkuluttuapiebalgassa.blogspot.fi/

Jos set jaksa lukea blogia, niin Paulsin Sadan vuoden kuluttua Piebalgassa eli Pec simt gadiem Piebalga löytyy suoraan youtubesta osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=Z_BrB7TATZU