Kävin muutama viikko sitten Berliinissä kartoittamassa
äänilevyn historian muistomerkkejä. Sattumalta majoituin hotelliin, joka
sijaitsee Prenzlauer Alleen ja Erich Weinert Strassen kulmassa. Mikä ihmeen
Weinert? Nimi jäi pyörimään päässäni, kunnes oivalsin, että mies liittyy myös
äänilevyn historiaan. Erich Weinert oli runoilija, Brechtin ja Buschin kaveri.
Rote Raketen –niminen agit prop -ryhmä levytti vuonna 1930 Weinertin ja Hanns
Eislerin laulun ”Roter Wedding”. Löytyy Bear Familyn CD-uudelleenjulkaisulta.
Tämä on tuskin riittänyt omaan nimikkokatuun. Hitlerin
valtaannousun jälkeen Weinert pakeni ensin Ranskaan ja sitten Neuvostoliittoon,
missä hänet nimitettiin poliittisista pakolaisista ja sotavangeista muodostetun
Vapaan Saksan kansalliskomitean puheenjohtajaksi. Sodan päätyttyä komitean
jäsenistä muodostettiin tulevan DDR:n johto, mutta Weinert oli jo sairas mies
ja kuoli vuonna 1953. Jokin aika sen jälkeen hän sai Itä-Berliiniin, Prenzlauer
Bergin kaupunginosaan oman nimikkokadun.
Vuosien mittaan Berliinin kadut ovat vaihtaneet nimeä moneen
kertaan. Parin korttelin päässä hotellistani olisi DDR-aikana ollut
bulgarialaisen kommunistijohtajan kunniaksi nimetty Dimitrovstrasse, mutta
nykyisin se on saanut takaisin keisarivallan aikaisen nimensä Danziger Strasse.
Weinert on saanut pitää oman katunsa.
Historiallisten henkilöiden, kirjailijoiden ja poliitikkojen
mukaan nimettyjä katuja ja aukioita Berliinistä löytyy kuinka paljon tahansa.
Oma suosikkini on Rudi Dutschke Strasse, joka muodostaa jatkon Axel Springer Strassella.
Jotkut saattavat vielä muistaa Wolf Biermannin laulun ”Kolme luotia Rudi
Dutschkeen”, jonka Sinikka Sokka ja Pekka Aarnio levyttivät suomeksi joskus
vuoden 1970 paikkeilla. Muistaakseni siinä mainitaan myös lehtikustantaja Axel
Springer, jonka lehtitalo sijaitsee näillä tienoilla. Berliiniläistä huumoria?
Äänilevyn historiaan liittyviä paikannimiä Berliinissä on
niukasti. Richard Tauber ja Marlene Dietrich löytyvät kartalta, samoin
operettisäveltäjä Paul Lincke. 1910-luvun kabareetähti Claire Walldoff on
saanut kadunpätkän läheltä liittokanslerin virastoa, mutta harva muistaa enää
hänen levytyksiään. Walldoff tunnetaankin nykyisin paremmin seksuaalisen
tasa-arvoisuuden uranuurtajana. Muuten menneitten vuosien saksalaiset iskelmä-
ja kabareetähdet puuttuvat Berliinin kartalta.
Huonosti on käynyt myös äänilevyn historiaan liittyville
muistomerkeille. 1900-luvun alusta toiseen maailmansotaan Berliini oli yksi
kansainvälisen musiikkiteollisuuden keskuksista, ja monilla levy-yhtiöillä oli täällä
päämajansa. Kreuzbergia olisi sata vuotta sitten voitu kutsua Euroopan
piilaaksoksi, sillä kaupunginosa oli täynnä uutta teknologiaa hyödyntäviä
yrityksiä. Kun selailee sen aikaisia äänilevyalan ammattilehtiä, huomaa että pelkästään
Ritterstrassella majaili yhteen aikaan lähes kymmenen levy-yhtiötä, niiden
joukossa Columbia. Odeon, Zonophon ja Beka.
Kreuzbergille kävi toisessa maailmansodassa huonosti, se
pommitettiin vuonna 1945 lähes maan tasalle. Vuonna 1946 otetuissa valokuvissa
Ritterstrassella näkyy vain rauniokasoja. Aluetta ryhdyttiin kehittämään vasta
muurin sortumisen jälkeen, ja nykyisin kadulla on 1990-luvulla rakennettuja
siistejä kerrostaloja.
On Kreuzbergissä toki jäljellä vanhaakin. Keisarillinen
patenttitoimisto Gitschiner Strassella on edelleen pystyssä. Tänne toimitettiin
sata vuotta sitten Kreuzbergin verstaista kymmeniä äänilevyyn liittyviä
patenttihakemuksia. Oma suosikkini on laulava joulukuusi, levysoittimen ja
joulukuusen jalan yhdistelmä. Patenttitoimiston lähellä ollut Belle-Alliance
Platz on hävinnyt kartalta, sen paikalla seisoo EU:n patenttiviraston uusi
rakennus.
Vuonna 1919 pystytetty Carl Lindström AG:n äänilevytehdas Spree-joen
varrella, Schlesische Strasse 26, on myös jokseenkin saman näköinen
kuin ennen sotia. Vain korkea savupiippu on purettu. Täällä valmistettiin aikanaan Odeon-, Parlophon-, Homocord- ja Columbia-merkkisiä levyjä, joita vietiin joka
puolelle maailmaa Kiinaa ja Suomea myöten. Tunnetussa valokuvassa
Dallapé-miehet Ville Alanko ja Esa Katajavuori poseeraavat vuonna 1930 tehtaan
portilla. Toisessa kuvassa Georg Malmsten levyttää samana vuonna Lindströmin
suuressa studiossa Otto Dobrindtin studio-orkesterin kanssa.
Carl Lindström oli ruotsalainen keksijä, joka saapui vuonna
1895 Berliinin ja perusti tänne pienen verstaan, jossa valmistettiin
fonografeja ja muita teknisiä laitteita. Firma menestyi niin hyvin, että siitä
tuli ensimmäiseen maailmansotaan mennessä Euroopan suurin levysoitinten
valmistaja, ja toimintaansa laajentaakseen se osti 1910-luvulla useimmat pienet
saksalaiset levy-yhtiöt. Lamavuosina Lindström sulautui osaksi englantilaista
EMI-konsernia, mutta toimintaa johdettiin edelleen Berliinistä käsin. Georg
Malmsten kävi täällä levyttämässä vielä sotavuosina, ja Palle kirjoitti hänelle
Tempelhofin lentokentällä tupakka-askin kanteen ”Tellervon” sanat.
Schlesische Strassen tehdas säilyi sodassa pienin
vaurioin, mutta eristetyssä Länsi-Berliinissä ei enää kannattanut harrastaa teollista
toimintaa. Yhtiö muutti Kölniin, ja 1970-luvulla yhtiön nimi poistettiin
kaupparekisteristä, kun Lindström sulautettiin lopullisesti EMIin. Vanha
tehdasrakennus toimii nykyisin pienteollisuustalona, johon ulkopuolisilla ei
ole asiaa. Talo on helppo ohittaa kokonaan, mutta se on Schlesische Strassella
viimeinen rakennus vasemmalla ennen Landwehrkanalin yli johtavaa siltaa. Jos
kävelee parikymmentä metriä Spreen rantaan, voi nähdä joen toisella puolella
Universalin päämajan, joka kertoo että Berliini on taas yksi musiikkibisneksen
keskuksista.
