Britannia hyvitysmaksun kourissa

Samaan aikaan kun Euromaat yrittävät ratkaista Kreikan kriisiä, britit yrittävät saada aikaan EU-direktiivin mukaista hyvitysmaksua suojattujen teosten yksityisestä käytöstä. Vähän ennen juhannusta brittiläinen tuomioistuin (England and Wales High Court) totesi asiaa koskevan tuoreen asetuksen lainvastaiseksi. Innovaatio- ja tekijänoikeusasioista vastaava ministeri, paronitar Neville-Rolfe ilmoitti pohtivansa syntynyttä tilannetta ja palaavansa myöhemmin asiaan.

Kuten useimmat tämän blogin lukijat tietävät, yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu on EU:n direktiiviin perustuva korvaus tekijöille siitä, että kansalaisilla on mahdollisuus kopioida musiikkia, elokuvia ja muita suojattuja teoksia omaan käyttöönsä. Useimmissa maissa korvaus on toteutettu perimällä maksu kopiointiin soveltuvista laitteista, kuten tallentavista digibokseista ja ulkoisista kovalevyistä. Tekniikan kehittyessä on tullut yhä vaikeammaksi erotella tallentavia laitteita ei-tallentavista (pitäisikö älypuhelimistakin maksaa hyvitysmaksua?). Suomessa ja Espanjassa laitekohtainen hyvitysmaksu onkin korvattu valtion budjetista maksattavalla korvauksella.

Jos EU olisi aikanaan säätänyt yksityiskohtaisesti, millainen hyvitysmaksu jäsenmaissa on toteutettava, asia olisi yksinkertainen. EU valitsi kuitenkin tien, joka on lakiteknisesti niin monimutkainen, että se on poikinut EU:n tuomioistuimeen toistakymmentä juttua. Ensin EU päätti kategorisesti, että kaikkeen yksityiseen kopiointiin tarvitaan oikeudenomistajan lupa. Sitten EU sääti, että jäsenmaat voivat kuitenkin sallia yksityisen kopioinnin, jos siitä on vain vähäistä haittaa, tai jos tekijöille maksetaan korvaus.

”Kopion tekeminen” on tekijänoikeudessa erittäin laaja käsite. Jos kirjoitan lyijykynällä paperille radiosta kuulemani iskelmän sanat, teen kopion suojatusta teoksesta. Mikään EU-maa ei kuitenkaan ole ryhtynyt perimään hyvitysmaksua lyijykynistä, vaikka niitä käytetään yleisesti kopiointiin, koska haittaa on pidetty vähäisenä. Suomessa ei ole myöskään peritty hyvitysmaksua yksityisille myydyistä printtereistä ja kopiokoneista, toisin kuin eräissä muissa EU-maissa. Jokainen maa on tehnyt direktiivistä oman virityksensä.

Britannia ei alun perin ottanut hyvitysmaksua lainkaan käyttöön vaan kielsi yksityisen kopioinnin. Tämäkin oli direktiivin mukaista: kopioinnin valvominen jätettiin oikeudenomistajien vastuulle, tietäen hyvin että se valvonta käytännössä mahdotonta. Poikkeuksena oli televisio-ohjelmien ajansiirto eli tallentavat digiboksit, joiden aiheuttama haitta katsottiin vähäiseksi. Tätä ratkaisua ei tietääkseni ole missään vaiheessa asetettu kyseenalaiseksi.

Vuonna 2014, viisitoista vuotta direktiivin säätämisen jälkeen, Britannia sai lopulta aikaiseksi yksityistä kopiointia koskevan ratkaisun. Se ei kuitenkaan miellyttänyt musiikkialan järjestöjä, sillä yksityinen kopiointi sallittiin nyt ilman korvausta sillä perusteella, ettei siitä katsottu olevan taloudellista haittaa (”harm”). Sallitun kopioinnin raja oli tosin huomattavasti ahtaampi kuin esimerkiksi Suomessa. Kopioita sai tehdä vain itse ostetuista äänitteistä (esimerkiksi CD-kokoelman siirto omalle kovalevylle), eikä niitä saanut luovuttaa kenellekään edes perhepiirissä. 

Ratkaisu oli ilmeisen tekopyhä (miten olisi voitu valvoa, ettei David Cameron tee kopioita vaimiolleen?) mutta periaatteessa mielenkiintoinen. ”Haitan” laskutapaa ei direktiivissä ole perusteltu, eikä siitä ole Euroopan tuomioistuimen kantaa.

Musiikkijärjestöt veivät asian korkeimpaan oikeuteen, joka totesi asetuksen lainvastaiseksi. Perustelut olivat kuitenkin muodolliset. Tuomioistuimen mukaan hallitus ei ollut esittänyt riittävän vankkoja perusteluita käsitykselleen, jonka mukaan kopioinnista ole haittaa, ja jätti hallitukselle mahdollisuuden palata uudelleen asiaan. Haitan arviointiperusteet jäivät edelleen auki.

Hyvitysmaksu on ollut Britannian hallitukselle kiusallinen. Se ei ole halunnut suututtaa äänestäjiä ottamalla käyttöön uusia Brysselissä päätettyjä maksuja, mutta ei myöskään leimata miljoonia brittejä lainrikkojiksi. Nähtäväksi jää, mikä on seuraava siirto.

EU: Rakennuksia saa kuvata jatkossakin

Kirjoitin muutama päivä sitten, että Europarlamentissa on vireillä tekijänoikeuslain muutos, joka tekisi rakennusten valokuvaamisesta luvanvaraista.

Näppäilijät voivat nyt hengittää rauhassa. Tänä aamuna (9.7.) Europarlamentti hylkäsi esityksen suurella äänten enemmistöllä (445 - 65).

Muutosesityksen takana oli ranskalainen meppi Jean-Claude Cavada. Hänen perusteluistaan minulla ei ole tarkempia tietoja.

Saako Finlandia-taloa kuvata?

Oletko ajatellut kuvata itsesi Finlandia-talon edessä ETYJ-kokouksen kunniaksi ja julkaista kuvan sosiaalisessa mediassa? Parasta toimia nopeasti. Europarlamentti äänestää ensi perjantaina (9.7.) tekijänoikeuslain muutoksesta, joka tekisi julkisten rakennusten kuvaamisesta luvanvaraista. Pöydällä olevan esityksen mukaan ”commercial use of photographs, video footage and other images of works which are permanently located in physical public places should always be subject to prior authorisation from the authors or any proxy acting for them”. Tekijänoikeuslain näkökulmasta myös sosiaalinen media kuuluu “kaupallisen käytön” piiriin.

Vaikka europarlamentti päättäisikin hyväksyä aloitteen, tästä on toki vielä matkaa jäsenmaita sitovaan direktiiviin. Esitys on kuitenkin herättänyt maailmalla jo aikamoista huomiota. The Times (24.6.2015) pitää sitä ”absurdina”, ja Wikipedia on jo käynnistänyt omilla sivuillaan hankkeen vastaisen kampanjan. Suomen lehdissä en vielä ole nähnyt kommentteja, vaikka se merkitsisi täydellistä muutosta pohjoismaiseen käytäntöön.

Tekijänoikeuslain pääsääntönä on, että tekijällä on yksinoikeus määrätä teostensa käytöstä. Teoksista saa tehdä kopioita vain tekijän luvalla tai laissa tarkoin määrätyissä poikkeustapauksissa. Kun otan Finlandia-talosta valokuvan, teen Alvar Aallon teoksesta kopion toisessa teoslajissa. Tämä on ollut toistaiseksi laillista, koska tekijänoikeuslain 25 a § mukaan ”rakennuksen saa vapaasti kuvata”.

EU:n tekijänoikeusdirektiivissä ei tähän saakka ole ollut selviä säännöksiä julkisten rakennusten kuvaamisesta, vaan asia on jätetty jäsenmaiden harkintaan. Viime keväänä direktiivin uudistamista valmistellut europarlamentaarikko Julia Reda esitti, että EU:n lainsäädäntöön otettaisiin Suomen lain tapaan selkeä säännös siitä, että julkisten rakennusten kuvaaminen on aina sallittua. Valmistelut edetessä asia on kuitenkin kääntynyt lakivaliokunnassa päinvastaiseksi: jäsenmaiden olisi pakko säätää julkisten rakennusten kuvaaminen luvanvaraiseksi. Olisi mielenkiintoista selvittää, ketkä lobbarit ovat olleet asian takana, ja ovatko europarlamentaarikot todella ymmärtäneet mistä he ovat päättämässä.

Lakivaliokunnan viimeisessä kokouksessa ei pöytäkirjan mukaan ollut äänestämässä ketään suomalaista. Mielenkiintoista nähdä, miten suomalaiset mepit äänestävät ensi perjantaina.