Jukka Viikilä sai eilen kirjallisuuden Finlandia-palkinnon
esikoisromaanistaan Akvarelleja Engelin kaupungista.
Se kertoo Carl Ludvig Engelistä, joka pestattiin Helsingin
kaupunginarkkitehdiksi vuonna 1816.
Onnittelut voittajalle! Haluaisin
mielelläni kuulla teoksen mahdollisimman pian. Akvarelleja Engelin kaupungista
on nimittäin alun perin kuunnelma, joka
on lähetetty radiossa vuonna 2012. Toki oletan, että Viikilä on muokannut
tekstiään kirjaa varten, mutta kuunnelma meni minulta aikanaan ohi korvien.
Katsoin heti Ylen Areenasta, olisiko se kuultavissa, mutta haun
tuloksena löytyi ainoastaan kirjaa käsittelevä tv-ohjelma.
Miksi Suomessa
ei ole kuunnelma-Finlandiaa? Saksankielisissä maissa Deutscher Hörbuchpreis saa
aina osakseen suurta huomiota. Parhaillaan on meneillään vuoden 2017
ehdokkaiden valinta. Vuoden 2016 parhaaksi kuunnelmaksi valittiin Jewgenij
Samjatinin ”Wir” (Me). Muita palkintokategorioita olivat paras lastenkuunnelma,
paras viihdekuunnelma, paras mies- ja naisnäyttelijä sekä paras äänidokumentti.
Lisäksi jaettiin erikoispalkinto Baijerin radion julkaisemalle kokoelmalle
dokumentteja juutalaisten kansanmurhasta natsi-Saksassa.
Saksankielisissä
maissa kuunnelmia ja radiodokumentteja tuottaa toistakymmentä radioyhtiötä,
Suomessa vain yksi. Mutta on toinenkin ero. Suomessa kuunnelmat katoavat
lähetyksen jälkeen sananmukaisesti eetteriin, sitä ennen ne saattavat olla
kuultavissa Areenassa 30 päivän ajan. Saksassa parhaat kuunnelmat ja radiodokumentit
julkaistaan säännöllisesti myyntiin. Jos olet käynyt saksalaisessa
kirjakaupassa, olet varmasti nähnyt myös suuret äänikirja-hyllyt.
Kuunnelmien
julkaiseminen levyllä ei ehkä enää kannattaisi Suomessa, mutta verkossa on
mahdollista jakaa kohtuullisin kustannuksin myös pienilevikkistä aineistoa.
Näin on jo tehty kirjoille ja levyille, mutta vanhat radiokuunnelmat ovat yhä
unohdettuina lukkojen takana. Niinpä nimitän itseni Finlandia-keisariksi ja
myönnän jakamatta jääneet kuunnelma-Finlandiat vuosien 1938 – 1972 parhaille
kuunnelmille. Kaikki ne ovat tallella, ja itse olen kuullut ne siihen aikaan,
kun työskentelin Ylen arkistossa. Odotan niitä äänikirjakauppaan.
Tässä siis
voittajat, onnea näin jälkikäteen!
1938:
Suomisen perhe (Tuttu Paristo / Markus Rautio)
1946:
Könnin kello (Hertha Odeman / Markus
Rautio)
1947:
Kerjäläisooppera (Bertolt Brecht / Eero Leväluoma)
1948:
Toukokuun viimeisenä iltana (Elvi Sinervo / Urpo Lauri)
1949:
Ovien ulkopuolella (Wolfgang Borchert / Eero Leväluoma)
1950:
Kuunsokea (Helvi Hämäläinen / Kalervo Tuukkanen / Urpo Lauri)
1951:
Leikkaus (Mika Waltari / Markus Rautio), toisella sijalla Kuunsilta (Hella
Wuolijoki)
1952:
Naisten talo (Walentin Chorell / Eddie Stenberg)
1953:
Oravanhäkki (Tyrone Guthrie / Eddie Stenberg)
1954:
Venäläinen kvintetti (Tsehovin mukaan Arvo Turtiainen / Marja Rankkala)
1955:
Pimeä torni (Louis McNeice / Benjamin Britten / Jack Witikka)
1956:
Tessi kan vänta (Solveig von Schoultz / Gundel Henriksson)
1957:
Kaikkien kaatuvien tie (Samuel Beckett / Eugen Terttula)
1958:
Molukkien luotsi (Harry Martinson / Urpo Lauri)
1959: Voces intimae (Walentin Chorell
/ Staffan Aspelin)
1960: Din gestalt bakom dörren (Bo
Carpelan / Ralf Långbacka)
1961:
Perämoottori (Juha Mannerkorpi / Pekka Lounela)
1962:
Merkillinen metro (Jacques Prevert / Ritva Laatto)
1963:
Suomen paras näyttelijä (Veijo Meri)
1964:
Sadepäivän rapsodia (Leo Kalervo / Saulo Haarla)
1965: Noll (Ulla-Lena Lundberg /
Lisbeth Landefort)
1966:
Orvokki-kabareet (Kaisa Korhonen / Kaj Chydenius / Kalle Holmberg)
1967:
Audun ja jääkarhu (Paavo Haavikko / Jyrki Mäntylä)
1968:
Elokuun ääniä (Paavo Rintala / Väinö Vainio)
1969:
Varjoon jäänyt unien lähde (Eeva-Liisa Manner / Pekka Lounela)
1970:
Yhtiön edustusnaiset (Veijo Meri / Ritva Laatto)
1971:
Tuotantolaitos (Toivo Lyytikäinen / Jouko Turkka)
1972: När barometern stod på Karl Öberg (Ulla-Lena
Lundberg / Lisbeth Landefort)(Jos olet kiinnostunut uudemmista palkintokuunnelmista, kannattaa tutkia Sokeiden kuunnelmapalkinnon saajien listaa. Hyvin perusteltuja palkintoja, mutta valitettavasti ne eivät ole saaneet ansaitsemaansa huomiota julkisuudessa. Vai muistatko viime vuoden palkinnonsaajan? Katso tästä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti