Audiovisuaalisen perinnön päivä

Muistitteko nostaa lipun salkoon? Tänään (27.10.2014) oli Unescon ”World day of audiovisual heritage”. Päivää juhlittiin näyttävästi mm Andorrassa, Filippiineillä ja Latviassa. Saksan elokuva-arkisto esitti päivän kunniaksi elokuvalöytöjä 1910-luvulta ja British Libraryssa yleisölle tarjottiin mahdollisuus kuunnella historiallisia radio-ohjelmia.

Suomen arkistoilta päivä taisi enimmäkseen livahtaa ohi. Päivän kunniaksi avatuilta nettisivuilta ei ainakaan löydy täkäläisiä tapahtumia. Päivän teemana oli ”Archives at risk – much more to do”. Ehkä pitäisi ryhtyä nyt valmistautumaan ensi vuoden av-päivään.

Suomessa ei taida enää olla vakavasti uhanalaisia suuria av-kokoelmia. Nitraattifilmit ja analoginauhat on enimmäkseen jo digitoitu. Sen sijaan historiallisten av-arkistojen avoimuudessa on paljon toivomisen varaa. Ajatelkaapa vaikka Yleisradion massiivisia radio- ja tv-arkistoja: sadoista tuhansista ohjelmista vain muutama prosentti löytyy sinänsä hienosta Elävästä arkistosta. Voitaisiinko seuraavan av-päivän kunniaksi saada vaikkapa kansalliskirjastossa kuultavaksi sata kaikkien aikojen parasta kuunnelmaa?

Voiko tekijänoikeus olla ikuinen?

Viime vuosina on keskusteltu paljon siitä, mikä olisi tekijänoikeuden oikea kesto. Lopputuloksena on ollut, että EU:ssa kirjalliset ja taiteelliset teokset on nykyisin suojattu 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä. Kun säveltäjä Jean Sibelius kuoli syyskuussa 1957, hänen teoksensa ”vapautuvat” vuoden 2028 alussa. Sen jälkeen teosten käytöstä esimerkiksi radiolähetyksissä ei enää makseta korvausta säveltäjän perillisille.

Ranskalainen kuvanveistäjä Auguste Rodin kuoli vuonna 1917. Miten on mahdollista, että Ranskassa on parhaillaan käynnissä oikeusjuttu, jossa liechtensteinilaista yhtiötä syytetään Rodinin veistosten jäljennösten luvattomasta kaupustelusta? Rodinin kuolemasta on jo kulunut lähes sata vuotta.

Jutussa on kysymys tekijän moraalisista oikeuksista ja ns klassikkosuojasta, joka löytyy myös Suomen tekijänoikeuslaista pykälästä 53. ”Jos kirjallisen tai taiteellisen teoksen suhteen tekijän kuoltua menetellään sivistyksellisiä etuja loukkaavalla tavalla, on asetuksella määrättävällä viranomaisella valta, vaikka tekijänoikeus on lakannut tai sitä ei ole ollut, kieltää sellainen menettely”. Klassikkosuoja ei vanhene, se on periaatteessa ikuinen.

Auguste Rodinilla on Ranskassa suunnilleen samanlainen asema kuin Sibeliuksella Suomessa. Hän kuuluu ranskalaisen kulttuurin suuriin nimiin. Nyt Ranskan valtio katsoo, että myynnissä olevat jäljennökset ovat väärennöksiä ja loukkaavat Rodinin moraalisia oikeuksia. Veistokset on valettu Italiassa alkuperäisistä veistoksista tehdyistä muoteista, niissä näkyy taiteilijan signeeraus ja eräissä tapauksessa myös alkuperäiset veistokset valaneen ranskalaisen yrityksen nimi. Lisäksi eräät veistoskappaleet ovat kanteen mukaan niin huonosti valmistettuja, etteivät ne tee oikeutta alkuperäisille. Vaikka veistoksia ei ole edes myyty Ranskassa, niitä on markkinoitu verkkosivuilla, jotka ovat nähtävissä Ranskassa. Tapausta on kommentoitu laajasti ranskalaisissa sanomalehdissä, ja siitä kertoo (englanniksi) myös bloggari IPKat.

Kun en ole nähnyt kaupan olevia kopioita, en pysty arvioimaan, miten ne vastaavat alkuperäisiä. Juttu herättää kuitenkin mielenkiintoisia periaatteellisia kysymyksiä. Jos klassikkomaalauksesta tehdään jäljennöksiä, missä vaiheessa ne alkavat loukata sivistyksellisiä etuja (Suomen laki ei puhu taiteilijavainajan oikeuksista)? Suomessa ”klassikkosuojasta” on vain yksi ennakkotapaus. Vuonna 1962 opetusministeriö kielsi erästä kustantajaa markkinoimasta sarjakuvaversioita teoksista Robinson Crusoe, Robin Hood, Liisa ihmemaassa ja Pikku naisia. Korkein oikeus vahvisti muilta osin päätöksen, mutta vapautti Robin Hoodin, koska teoksen tekijästä ei ollut tietoa.

Vuonna 1983 opetusministeriötä vaadittiin samalla perusteella kieltämään Gallen-Kallelan (vapaiden) maalausten käyttäminen keräilylautasissa. Antamassaan lausunnossa ministeriö katsoi, että lautasten julkaiseminen ei vastannut taiteilijan taiteellisia päämääriä, mutta ei kuitenkaan pitänyt kieltoa tarpeellisena. Tekijänoikeuslain 53 pykälä on yhä voimassa, miten sitä pitäisi tulkita nykymaailmassa?