Ison-Britannian ylähuone hyväksyi 29.7. joukon
tekijänoikeuslain muutoksia, jotka koskevat sitaattioikeutta, parodiaa ja
yksityistä kopiointia. Uudet säännökset tulevat voimaan 1. lokakuuta. Ne
täydentävät kesäkuun alussa voimaan tulleita tekijänoikeuden rajoituksia, jotka
koskevat tieteellistä tutkimusta ja opetustyötä. Asiasta on kertonut muutosta
ajanut Open Rights Group.
EU on jo pitkään pyrkinyt harmonisoimaan jäsenmaittensa
tekijänoikeuslainsäädäntöä ja vahvistanut tekijöiden oikeuksia mm
pidentämällä suoja-aikoja. Monet tärkeät yksityiskohdat on kuitenkin jätetty
jäsenmaiden kansallisen lainsäädännön varaani. Sitaattioikeus
on tärkeä tekijänoikeuden rajoitus. Sen perusteella on mahdollista lainata esimerkiksi
tieteellisissä tutkimuksissa ilman tekijän lupaa lyhyitä otteita julkaistuista
tutkimuksista, kunhan ilmoittaa lähteen. Suomessa ja useimmissa muissa maissa
sitaattioikeutta pidetään itsestään selvänä, mutta Britanniassa sitaattien
käyttöön on tarvittu lupa. Yleensä lupien saaminen on ollut rutiinia, mutta se
on saattanut kaatua esimerkiksi siihen, ettei tekstin alkuperäinen kustantaja
enää ole toiminnassa. Nyt Britannian sitaattioikeus on harmonisoitu Suomen
tasolle.
Suojattujen teosten käyttö parodisessa tarkoituksessa on toinen
ongelmakohta. EU:n tuomioistuimessakin on parhaillaan vireillä juttu, joka
koskee Alankomaissa julkaistua parodiaa, jossa tunnettu poliitikko oli
piirretty tutun sarjakuvahahmon muotoon. Kantajana ei ollut pilkattu poliitikko
vaan sarjan alkuperäisen kustantaja, joka katsoi oikeuksiaan loukatun. Muistan
Suomestakin tapauksen, jossa Ilta-Sanomat loukkaantuivat verisesti, kun vappuna
kaduilla myytiin ”Ilma-Sanomat” -nimistä tabloidia. Lehden ulkoasu oli esikuvansa
näköinen ja otsikot toinen toistaan sensaatiomaisempia. Juttu taisi kuivua
kokoon, koska kyse oli kertajulkaisusta, mutta olisi ollut mielenkiintoista
nähdä suomalaisen tuomioistuimen kanta asiaan. Britanniassa on nyt selkeästi sallittua
käyttää suojattuja teoksia parodisessa tarkoituksessa, mutta vain määrätyissä
rajoissa ja hyvän tavan (fair dealing) mukaan.
Kolmas muutos koskee yksityistä kopiointia ja hyvitysmaksuja.
Britanniassa ei ole koskaan peritty tyhjistä cd-levyistä ja muista tallennusvälineistä
EU-direktiivin mukaisia hyvitysmaksuja, koska yksityinen kopiointi on ollut
muodollisesti kiellettyä. Kieltämättä tilanne on ollut absurdi, koska kopiointi
on Britanniassa aivan yhtä yleistä kuin muissakin EU-maissa. Nyt yksityinen
kopiointi on sallittua tarkoin rajatuissa puitteissa. Hyvitysmaksuja ei
kuitenkaan oteta käyttöön, koska suppeasta yksityisestä kopioinnista ei
brittien mukaan ole tekijöille haittaa. Direktiivissä sallitaan yksityinen kopiointi,
josta on vain ”vähäistä haittaa”. Luvattomasta kopioinnista taas ei voida EU:n
tuomioistuimen mukaan periä hyvitysmaksuja.
Muun Euroopan näkökulmasta Britannian ratkaisu on erikoinen. Jos David Cameron tekee omistamastaan cd-levystä kopion
mp3-soittimelleen, tämä on laillista yksityistä kopiointia. Jos hän tekee
kopion myös vaimolleen, hän rikkoo jo lakia, koska oikeus on henkilökohtainen. Luvatonta
on myös kopioiden tekeminen kirjastosta lainatuista levyistä tai lataaminen verkosta
(poikkeuksena verkkokaupasta ostetut tiedostot). Brittiläiset tekijänoikeuden
professorit, Ian Hargreaves mukaan lukien, pitävät kuitenkin ratkaisua
loogisena ja perusteltuna.
Britannia on selvästi päättänyt, ettei se ota käyttöön
direktiivin mukaisia tekijänoikeudellisia hyvitysmaksuja. Immateriaalioikeuksista
vastaava ministeri, paronitar Neville-Rolfe toteaa, että hyvitysmaksut ovat ”tehottomia,
byrokraattisia ja epäreiluja”, ja viittaa direktiivin sananmuotoon ”vähäinen
haitta”. Täytyy vain toivottaa onnea tulevalle komissiolle, joka on saanut
perinnöksi vanhalta komissiolta myös hyvitysmaksujen harmonisoinnin. Mutta ehkä
ongelma ratkeaa luonnollista tietä, kun britit lähtevät EU:sta….
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti