Päätin kuitenkin elää ajassa ja ostaa musiikkia netistä.
Hakeuduin Digi-anttilaan ja valitsin sivun ”klassinen musiikki”. Kymmenen
eniten myydyn klassisen kappaleen listalta poimin numerot 8 ja 9, Maria
Callasin Vissi d’arte oopperasta Tosca sekä Mikko Alatalon Suojelusenkelin. Nettikaupoissa
levyt ovat aina aakkosjärjestyksessä esittäjän etunimen mukaan, Toscaa on turha
etsiä P:stä. Ja Mikko Alatalon Suojelusenkeli on Netti-Anttilassa todellakin sijoitettu klassiseen
musiikkiin. Suojelusenkeli maksoi nettikaupassa 1.36€ ja Callas vain euron, mikä
olikin kohtuullista, koska äänite on jo vapaa. Lisäksi kymmenen senttiä pankin kuluja
– ei paha. Kuitissa tuotteiden myyjäksi osoittautui SecuryCast Oy.
Nyt olen jo väsynyt kuuntelemaan kappaleita. Callas minulla
on sitä paitsi jo ennestään LP-levyllä, jonka äänen laatu on mielestäni
parempi. Voisinko myydä ne edelleen? Ostamani äänitteet ovat suojaamattomia
mp3-tiedostoja. Toimitusehdoissa todetaan kuitenkin, että ”palvelu
sisältää tekijänoikeudella, tavaramerkkioikeudella ja muilla
immateriaalioikeuksilla suojattua aineistoa. Asiakkaalla ei ole ilman tekijän,
oikeudenhaltijan tai SecuryCast Oy:n nimenomaista kirjallista lupaa tai
Palvelussa olevaa nimenomaista ilmoitusta laajemmasta käyttöoikeudesta (esim.
lehdistötiedotteet) oikeutta kopioida tai muuten hyödyntää Palvelusta saamaansa
aineistoa muutoin kuin omassa henkilökohtaisessa käytössään.”
Mahtaakohan ehto olla kohtuullinen? Voiko se koskea myös
aineistoa, jonka tekijänoikeudet ovat jo vanhentuneet? Kahdesta äänitiedostosta
saisin niin vähän, että tienaan summan nopeammin laittamalla keittiön nurkassa
odottavat tyhjät limupullot kierrätykseen. Tiedostojen jälleenmyynti askarruttaa
kuitenkin muitakin. Yhdysvalloissa on parhaillaan vireillä oikeusjuttu, jossa
ratkaistaan, voiko yhtiö nimeltä Re-Digi ryhtyä myymään edelleen laillisesti
ostettuja, käytettyjä mp3-musiikkitiedostoja. Re-Digi ilmoittaa olevansa The World's First Pre-Owned Digital Marketplace. Vastapuolena jutussa on Universal
Musicin hiljattain ostama EMI Music, joka katsoo, etteivät nettikaupasta musiikkia ostaneet olekaan ostaneet yhtään mitään - asiakkaat ovat ainoastaan lunastaneet lisenssin kuunnella EMI:n äänitteitä.
Yhdysvaltain tekijänoikeuslaki poikkeaa jonkin verran
meikäläisestä. Euroopasta ei vastaavia ratkaisuja vielä löydy, mutta Euroopan tuomioistuimen
tuore ratkaisu jutussa Oracle vs UsedSoft Gmbh antaa ymmärtää, että ainakin
käytettyjen tietokoneohjelmien kauppa saattaa olla laillista, sanoipa tuotteen
alkuperäinen myyjä mitä tahansa. Saattaa siis olla mahdollista, että Suomeenkin
syntyy joskus Huuto.netin kaltainen käytetyn digimusiikin kauppapaikka.
Itse asiassa pitäisi olla myös äänitetuottajien edun mukaista,
että heidän tuotteillaan on jälleenmyyntiarvo. Laillisesti ladatun
musiikin arvo nousisi, jos sen voisi halutessaan myydä eteenpäin. Kuinka paljon
olisit valmis maksamaan uudesta autostasi, jos tietäisit, ettei sillä ole vähän käytettynä mitään arvoa ?