Kuka ostaisi minulta käytetyn musiikkitiedoston ?

Kuulun ikäpolveen, jolle musiikin lataaminen tiedostomuodossa on vierasta. Kun levyt ovat hyllyssäni, ei tarvitse pelätä kovalevyn hajoamista. Jos kyllästyn niihin, voin lahjoittaa ne pois tai viedä ne tuttuun divariin ja vaihtaa muihin levyihin. Savikiekkoja voi soittaa, vaikka sähköt olisivat poikki.

Päätin kuitenkin elää ajassa ja ostaa musiikkia netistä. Hakeuduin Digi-anttilaan ja valitsin sivun ”klassinen musiikki”. Kymmenen eniten myydyn klassisen kappaleen listalta poimin numerot 8 ja 9, Maria Callasin Vissi d’arte oopperasta Tosca sekä Mikko Alatalon Suojelusenkelin. Nettikaupoissa levyt ovat aina aakkosjärjestyksessä esittäjän etunimen mukaan, Toscaa on turha etsiä P:stä. Ja Mikko Alatalon Suojelusenkeli on Netti-Anttilassa todellakin sijoitettu klassiseen musiikkiin. Suojelusenkeli maksoi nettikaupassa 1.36€ ja Callas vain euron, mikä olikin kohtuullista, koska äänite on jo vapaa. Lisäksi kymmenen senttiä pankin kuluja – ei paha. Kuitissa tuotteiden myyjäksi osoittautui SecuryCast Oy.

Nyt olen jo väsynyt kuuntelemaan kappaleita. Callas minulla on sitä paitsi jo ennestään LP-levyllä, jonka äänen laatu on mielestäni parempi. Voisinko myydä ne edelleen? Ostamani äänitteet ovat suojaamattomia mp3-tiedostoja. Toimitusehdoissa todetaan kuitenkin, että ”palvelu sisältää tekijänoikeudella, tavaramerkkioikeudella ja muilla immateriaalioikeuksilla suojattua aineistoa. Asiakkaalla ei ole ilman tekijän, oikeudenhaltijan tai SecuryCast Oy:n nimenomaista kirjallista lupaa tai Palvelussa olevaa nimenomaista ilmoitusta laajemmasta käyttöoikeudesta (esim. lehdistötiedotteet) oikeutta kopioida tai muuten hyödyntää Palvelusta saamaansa aineistoa muutoin kuin omassa henkilökohtaisessa käytössään.”

Mahtaakohan ehto olla kohtuullinen? Voiko se koskea myös aineistoa, jonka tekijänoikeudet ovat jo vanhentuneet? Kahdesta äänitiedostosta saisin niin vähän, että tienaan summan nopeammin laittamalla keittiön nurkassa odottavat tyhjät limupullot kierrätykseen. Tiedostojen jälleenmyynti askarruttaa kuitenkin muitakin. Yhdysvalloissa on parhaillaan vireillä oikeusjuttu, jossa ratkaistaan, voiko yhtiö nimeltä Re-Digi ryhtyä myymään edelleen laillisesti ostettuja, käytettyjä mp3-musiikkitiedostoja. Re-Digi ilmoittaa olevansa The World's First Pre-Owned Digital Marketplace. Vastapuolena jutussa on Universal Musicin hiljattain ostama EMI Music, joka katsoo, etteivät nettikaupasta musiikkia ostaneet olekaan ostaneet yhtään mitään - asiakkaat ovat ainoastaan lunastaneet lisenssin kuunnella EMI:n äänitteitä.

Yhdysvaltain tekijänoikeuslaki poikkeaa jonkin verran meikäläisestä. Euroopasta ei vastaavia ratkaisuja vielä löydy, mutta Euroopan tuomioistuimen tuore ratkaisu jutussa Oracle vs UsedSoft Gmbh antaa ymmärtää, että ainakin käytettyjen tietokoneohjelmien kauppa saattaa olla laillista, sanoipa tuotteen alkuperäinen myyjä mitä tahansa. Saattaa siis olla mahdollista, että Suomeenkin syntyy joskus Huuto.netin kaltainen käytetyn digimusiikin kauppapaikka.

Itse asiassa pitäisi olla myös äänitetuottajien edun mukaista, että heidän tuotteillaan on jälleenmyyntiarvo. Laillisesti ladatun musiikin arvo nousisi, jos sen voisi halutessaan myydä eteenpäin. Kuinka paljon olisit valmis maksamaan uudesta autostasi, jos tietäisit, ettei sillä ole  vähän käytettynä mitään arvoa ?

EMI häviää historiaan

EU:n komissio antoi viime kuussa Universal Musicille luvan ostaa EMI:n levytuotanto. Yhdysvaltain Federal Trade Commission oli jo aikaisemmin kesällä hyväksynyt kaupan, joten vuonna 1931 perustettu Electric & Musical Industries Ltd. siirtyy ilmeisesti lähiaikoina historiaan.

Kauppa on osoitus kansainvälisen äänilevyalan jatkuvasta keskittymisestä. Vuonna 2000 Suomessa oli vielä kuusi suurta levy-yhtiötä, joiden markkinaosuudet olivat 11 ja 16 % välillä. Vuonna 2012 suuria oli vain neljä ja niiden yhteenlaskettu osuus myynnistä oli 81 %. Tällä välin kaksi niistä (BMG ja Sony) on jo sulautunut yhteen ja yksi (Edel) on poistunut markkinoilta. Menestyneet pienemmät suomalaisyhtiöt kuten Poko, Spinefarm, Siboney ja Johanna ovat yksi toisensa jälkeen siirtyneet monikansallisten omistukseen. Universalin markkinaosuus Suomessa vuonna 2011 oli 22,1 % ja EMI:n 14,4 %, yhteenlaskettuna 36,5 %.

Nyt jäljellä on enää ain kolme suurta. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, EMI Finland lopettaa toimintansa muutaman vuoden kuluessa. Yhtiön toimitusjohtaja ehti jo vaihtaa työpaikkaa.

EMIn taiteilijoiden lista ulottui Carusosta Beatlesiin, ja se on pitkään ollut yksi maailman suurimmista levy-yhtiöistä. Vuosien mittaan se on kuitenkin vaihtanut omistajaa moneen kertaan. Viimeksi sen omisti suursijoittaja Guy Hands, joka ei kuitenkaan pystynyt suoriutumaan lainoistaan. Hands on muuttanut Guernseyn veroparatiisiin ja EMI siirtyi Citybankin omistukseen. Pankki ei halunnut ryhtyä pyörittämään kohtuullisen hyvin sujunutta levybisnestä vaan halusi mahdollisimman pian siitä eroon. Potentiaalisia ostajia ei kuitenkaan ollut monia. Kauppaa kommentoineen brittitoimittajat eivät ole innostuneita. The Guardian kirjoitti, että maailman vanhin levy-yhtiö kaatui ”kahlehtimattoman kapitalismin uhrina”.

Euroopan komissiokaan ei ollut innostunut, koska se pelkäsi uuden jättiyhtiön saavan liian hallitsevan markkina-aseman musiikkialalla. Kaupan hyväksymisen ehtona oli, että Universal joutuu myymään osan EMI:n levymerkeistä muille levy-yhtiöille, muuten uudella yhtiöllä olisi liian hallitseva markkina-asema. Myynnissä ovat mm Coldplay, David Guetta ja Pink Floyd sekä koko Parlophone-levymerkki, tosin ilman  Beatlesien tuotantoa.

Samoja epäilyjä oli myös Federal Trade Comissionilla Yhdysvalloissa. Se pelkäst, että Universal pystyisi tulevaisuudessa sanelemaan musiikin verkkokaupan ehdot ja panemaan tien poikki kilpailijoilta. Senaatin lakivaliokunnalle antamassaan lausunnossa Universalin pääjohtaja Lucian Grainge pystyi kuitenkin vakuuttamaan viranomaiset siitä, että pelot liiallisesta keskittymisestä ovat turhia. Piraatit ovat hänen mukaansa huolehtineet siitä, että alalla on kilpailua. Piraatit osoittautuivat jälleen hyödylliseksi viholliseksi.

Miten arkistojen käy?

Aika näyttää, miten nopeasti EMIn nimi katoaa markkinoilta. Tutkijat ovat myös olleet huolestuneita siitä, miten EMI:n arkistojen käy. Yhtiöön vuosien mittaan sulautuneiden levymerkkien joukossa oli vuonna 1898 perustettu Gramophone Co, joten sitä voidaan pitää maailman vanhimpana jatkuvasti toimineena levy-yhtiönä. Gramophone teki ensimmäiset suomalaiset äänilevyt jo vuonna 1901, ja yhtiön taiteilijoita olivat myös Aino Ackté ja Alfred Tanner. EMI:n arkisto Hayesissa, Lontoon lähellä on yksi maailman merkittävimmistä musiikkiarkistoista, joka hyvinkin ansaitsisi tulla nimetyksi Unescon maailmanperintökohteeksi.

Kävin Hayesissa siellä menneinä vuosina useita kertoja, kun pääsy arkistoon oli vielä helpompaa. Suomalaisten levyjen kokoelma ei ollut täydellinen, mutta monista varhaisista harvinaisuuksista siellä on ainoa tunnettu kopio. Onneksi saimme jo vuosia sitten Roger Lindbergin ystävällisellä avulla Suomeen nauhakopiot kaikista täältä puuttuneista levyistä, mutta arkistossa on yhä mittaamaton määrä äänityksiä joka puolelta maailmaa. Harvat edes tietävät, että Hayesista löytyy kaiken muun ohella hieno sarja tshetsheniläisiä sotatansseja, jotka Gramophonen teknikot äänittivät Vladikavkazissa vuonna 1912. Kaukasiassa niitä tuskin on tallella yhtään kappaletta, eikä kukaan ole kuunnellut niitä sataan vuoteen.

Brittiläiset tutkijat ovatkin olleet huolestuneita siitä, mitä EMI:n historialliselle arkistolle (ennen vuotta 1946 tehdyt äänitteet) nyt tapahtuu. Kaupallista merkitystä sillä ei juuri ole, EMI ei vuosikausiin ole sanottavasti julkaissut ennen toista maailmansotaa tekemiään äänitteitä. Muodollisesti arkisto ei edes ole osa levy-yhtiötä vaan sitä ylläpitää itsenäinen säätiö, EMI Group Archive Trust. EMI on ilmeisesti kuitenkin ollut säätiön päärahoittaja. Viime vuosina henkilökunta on supistunut ja pääsy arkistoon on vaikeutunut. Toivon mukaan se jossakin vaiheessa päätyy osaksi Britannian kansalliskirjastoa, minne se kuuluisi.